torstai 31. toukokuuta 2012

Flormar U24

Moikka :). Nyt on taas tullut sähläiltyä parina päivänä sen verran, että kotiin tullessa on laiskuus iskenyt ja ei ole huvittanut kirjoitella, eipä edes sen suurempaa ole ehtinyt tapahtua :D.

Maanantaina oli vapaapäivä ja käväisin värjäyttämässä juurikasvun pois, sekä Sanni tuli näyttämään mulle meikkiä valmistujaisiin :). Tän jälkeen Hanna soitteli mua Ikea reissulle ja sinne sitten suunnattiin..enpäs tiennytkään että kohde mikä oli kannettavana oli 41kg painava lasivitriini, joka oli jotenkin tarkoitus tunkea Hannan autoon. No kuten kuvasta näkyy niin selvittiinhän me pienen säätämisen jälkeen :D. Alettiin koota kyseistä vitriiniä ja osa siitä saatiinkin valmiiksi.
Tiistaina olin viimeistä päivää harkkarina töissä, jonka jälkeen kipaisin kauppojen kautta kotiin (mukaan ei lähtenyt sen suurempaa, uusi puuterisivellin, kun edellinen on vielä siellä Lappeenrannassa -.-) ja kotoota tallille.
Keskiviikkona näin sitten taas Hannaa ja tiedossa oli sille valmistujaislakkauksien tekeminen ja frendien katsominen :)).
Tässä siis Hannalta lainaama Flormarin U24 lakka. Jostain syystä saan aina pinkit lakat näyttämään punaiselta?? Kyseessa on kuitenkin Flormarin upea pinkki, jossa kultaista shimmeria. Oli aivan pakko hyväksikäyttää kyseistä lakkaa heti kun sen huomasin!!
Näissä siis käytin:
Trind - Base Coat
Flormar - U24
Nail Art siveltimillä mustaa ja valkoista
Päälle vielä Sally Hansenin Insta Dry Topcoat
Tässä viimeisessä kuvassa ehkä näkyy parhaiten väri, tämäkin hieman punainen...

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Simple and Fun

Moikka kaikille :). Tosi paljon on nyt taas tullut tehtyä Konadeja ja Nail Art lakoilla yms koristeluita, joten vaihtelun vuoksi päätinpäs ottaa Crackle lakan taas esiin :).
Kertokaas toki mitä tykkäsitte :)??
Trind - Base Coat
Wild and Mild - Polarbear
China Glaze - Pool Party
Sephora - Blasted Black
Lumene - Gloss & Care Topcoat

Kyseessä siis Sephoran Blasted Black crackle lakka. Halkeilee tosi kivasti eikä jätä ikäviä klönttejä kynsille. Nykyisin ei ehkä kauheasti enään edes crackle lakkoja näe, en ainakaan itse vähään aikaan, eli ehkä joillakin on huuma mennyt jo ohi, mutta omasta mielestäni cracklet ovat ehkäpä yksinkertaisin koristelu mitä kynnelle voi tehdä ja silti näyttävät tosi kivoilta ja itse en ole vielä kyllästynyt ainakaan :).
Itsehän mulla on kolme Sephoran Blasted lakkaa (musta, hopea ja punainen), jotka sain kaverin käydessä New Yorkissa tuliaisena :).


Aivan ihana yhdistelmä :)! Pinkki näkyy kivasti alta kun on niin neon.
Muistutan muuten kaikille, että olin viime yön yövuorossa, eli jos mun kirjoituksissa ei ole mitään ideaa niin älkää huoliko :D.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Icing Sugar

Moikka taas :)! Taas tälläinen hieman nopeampi päivitys, ennen kuin alan laittautumaan töihin, yövuoro kun on taas luvassa. Tää päivä meni samassa sävyssä kuin eilen eli aurinkoa ottaessa Emman kanssa pihalla :). Mähän olen tosiaan niin Suomalainen ettei mua saa ruskeaksi vaan olen joko valkoinen tai palan pitkän auringonoton jälkeen, mutta jopa onnistuin tänään saamaan pienet sortsirajat ja olen niistä jotenkin tavattoman ylpeä!

 Namnamnam!!
Trind - Base Coat
Rimmel - Icing Sugar
Viirut tehty Wild and Crazyn Carissa lakalla
Mustat pisteet ihan tavallisella kynällä tehtyjä
Päälle Sally Hansenin Insta Dry Topcoat
Pitäisi kyllä oikeasti hankkia se dotting tool..no eiköhän se tule samalla tilattua kuin muut mitä mulla on mielessä :).
Tää lakka on aivan ihana! Se sopii myös täydellisesti mun mekkooni valmistujaisiin, eli sehän siis ylläriylläri tulee seuraavan kerran jo viikon sisällä kynsille valmistujaisiin. Taidankin tästä nyt hipsiä laittautumaan yövuoroa varten. 
Hyvää lauantai-iltaa kaikille!!

perjantai 25. toukokuuta 2012

Konad M60

Hei taas :). Tänään onkin ollut jo aivan ihana päivä! Ollaan auringossa lojuttu Emman kanssa neljä tuntia meidän pihalla, ihanaa on ollut, vaikka mä en rusketu edes etelänmatkalla. Tänään on taas yövuoro luvassa, eli 22-6. Mä ehkä nautin liikaa ihmisten seurasta ollakseni ainakaan vakituisesti yövuorossa, mutta pari voin aina välillä tehdä energiajuoman voimalla. 
Aloitin taas tekemään tietyllä ajatuksellä seuraavaa lakkausta ja vaihtuihan se kuva sitten pariin otteeseen matkan varrella.

Trind - Base Coat
Wild and Crazy - Chunky Chow
Sally Hansen - Insta Dry Topcoat
 Päälle koristelut Konadin M60 ja Konadin Topcoat :)
Tulihan näistä nätit, hieman tummemmat kuin olin miettinyt. Nyt kuitenkin alan valmistautumaan töihin, vaikka onhan tässä vielä aikaa :).

torstai 24. toukokuuta 2012

Raspberry Rush

Moikka :). Nyt ei ole taaskaan kuulunut musta omasta mielestäni aivan luvattoman pitkään aikaan, ellei tuota yhtä haastetta nyt lasketa. Tosiaan viimeviikko oli töitätöitätöitä ja perjantaina suoraan vuorosta pomppasin Lappeenrannan junaan ja palasin maanantaina myöhään. Tääkin viikko on ollut töitä melkein kokonaan, jossain vaiheessa olen ehtinyt näkemään kavereitakin, mutta bloggaus on hieman näistä mun menoistani kärsinyt.
Mulla on enään 3 vuoroa harkkarina töissä, sitten aloitan respassa aivan yksinäni kesätyöt :).

Sephoran kynnenkovettajaa pohjalla
Color Club - Raspberry Rush
Sally Hansen Insta Dry Topcoat
Konad laatta M78
Konad Topcoat
En ymmärrä miten nämä näyttävät näin punaisilta! Lakka on tosiaan hieman tumma pinkki ja on siis yksi Color Clubin aivan ihanista tuoksuvista lakoista. Ja suloiset perhoset tekevät lakkaukesta taas simppelin, mutta nätin :).
Ihanan kesäiset ja raikkaat omaan makuuni :). 
Mitäs piditte?

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Haaste :)

Sainkin tälläisen haasteen tässä viimeviikolla.




1. Jokaisen pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Vastaa kysymyksiin, jotka olet saanut ja luo itse 11 kysymystä niille, joille lähetät haasteen eteenpäin.
3. Valitse 11 henkilöä ja linkitä heidät postaukseen.
4. Mene heidän blogiinsa ja kerro heille, että haastoit heidät.
5. Ei takaisin haastamista.

Kiitos siis Ronja kyseisestä haasteesta.

Mä olen tunnetusti hieman huono tekemään mulle annettuja haasteita, mutta tää vaikutti aika mielenkiintoiselta kun ei tullut niitä perus kysymyksiä :).
Hmm 11 faktaa katsotaanpas...

1. Oon täysin surkea suunnistamaan, ens perjantaina pitäis ajaa Lappeenrantaan..katsotaanpas miten menee sen suhteen.
2. Kynsiä olen aina lakannut ja pitänyt ne pitkinä, mutta nail artista yms. kiinnostuin 2010 lopussa.
3. Asiakaspalvelusta olen tykännyt siitä saakka kun sain tallilla pienempänä myydä buffetissa ihmisille :). Muutenkin tykkään olla ihmisten edessä ja jos voin piristää heidän päiväänsä iloisesti (hieman lapsellista kai).
4.  Mulla on ollut pitkät hiukset viimeksi seiskan alussa muistaakseni.
5. Haaveilen vieläkin vanhojen punaisten hiusten perään joskus :DD!
6. Jos ette ole sitä vielä huomanneet, käytän paaaaaaaljon hymiöitä.
7. Suoristan hiukset päivittäin ja en ole sen kanssa mitenkään onneton, mutta kiharrin aina iskee mua käsivarsiin kun kiharran hiuksia :DD! Näytän aika badassilta kun on käsivarret täynnä arpia ja naarmuja!
8. Olen tuhlaaja..piste. Jos rahaa on tilillä ja tulee mieleenkin asioita joitan tarvitsen niin sehän taitaa olla jo mulla kassissa kotiutettuna.
9. Olen todennut asiakaspalvelussa, että ihmiset eivät ole normaaleita :D!
10. Mä oon sellainen, että kello 23 mä simahdan! Oon aamuihminen ja mun silmissä nukkuminen tehdään yöllä :P. Nyt olenkin hereillä vain vähän toisen syyn takia, mutta sen jälkeen uni jatkuu heti!
11. Mun edelliset faktat, jotka itsestäni kerroin löytyvätkin täältä.


Tässä siis kysymykset, jotka sain Ronjalta.


1. Lempi kynsilakka merkkisi?
Aikapaljolti olen tyytyväinen peittäviin lakkoihin, jotka kuivuvat nopeasti ja on laaja valikoima värejä :). Näistä esimerkkeinä China Glaze, Color Club ja H&M:n lakat.

2. Onko sinulla koskaan ollut kynsilävistystä?
Eipä ole. Joskus kyseistä mietin, mutta tarttuisi varmaan kaikkialle ja lopulta kynsi lohkeasi. Ei ehkä ihan mun juttuni siis.

3. Kuinka paljon kuluta rahaa kynsitarpeisiin?
Riippuu :D. Joskus lähtevät spontaanisti kaupasta mukaan ja joskus tulee tehtyä päälle 50€ tilaus netistä.

4. Mistä asiasta pidät eniten ulkonäössäsi?
Noh..mähän en kauheasti niitä näe, mutta aika moni on sanonut, että mulla on nätit silmät niin uskotaan se :).

5. Paras lapsuuden muistosi?
Olisi varmaan kun asuttiin Texasissa :). Tai sitten on tietenkin hyviä muistoja ala-aste ajalta :).

6. Lomailetko paljon?
Enpä aivan kauheasti :/. Kerran- pari jos jonnekkin lähtee vuodessa.

7. Millainen on unelma miehesi?
Mun onnekseni oon hänet jo löytänyt ja kohta tuleekin 5kk seurustelua :).

8. Haave ammattisi?
No tällä hetkellähän oon vastaanotossa hotellissa ja siihen tuossa 2 viikon sisällä myös valmistun. Kuitenkin haluan asiakasläheisen ammattin tulevaisuudessakin, mutta oikeaa haaveammattia en tiedä :DD.

9. Viimeisin ostoksesi?
Taitaapi olla mun aivan ihana valmistujaismekko (jos ei nyt lasketa junalippuja ja guacamole purkkia viikonloppuna :D)

10. Omistatko lävistyksiä?
Parihan niitä on kummassakin korvassa ja yksi kielessä.

11. Mihin aikaan päivästä yleensä lakkaat kynsiäsi ja kauan sinulla kuluu aikkaa ?
Riippuu vähän vuorosta :D. Usein menee iltapäivään ja siihen menee about tunti, riippuu tietenkin onko lakkaus kuinka simppeli :).



Hömhöm sitten 11 kysymystä.


1. Minkä värisistä hiuksista unelmoit :)?
2. Mikä puhelin sinulla on?
3. Mihin kaikkeen olet addiktoitunut?
4. Lempikorusi? (kuva!!)
5. Milloin olet ajatellut muuttaa omaan kämppään, ellet jo ole?
6. Kauanko sinulla kestää laittautua ennen kuin lähdet kotoa?
7. Lempielokuvasi?
8. Mikä on sinulle tärkein esine :)?
9. Mitä mieltä olet blogeissa mainostamisessa?
10. Mikä on parhain kommentti, jonka olet saanut hetkeen :)?
11. Mikä saa sinut onnelliseksi?

Nyt siis blogit jotka haastan, niitä ei nyt tule ihan 11 :D!



Sofia
Emma
Tilhi
Wilma/AN
Jenni
Satu [8
Mirja

Täähän oli hauska pieni haaste :). Nyt Veera painuu takaisin nukkumaan sillä tänään olis vielä luvassa iltavuoro, joten nyt ei ole luvassa kummempia kuvia tai kirjotteluita :/.


tiistai 15. toukokuuta 2012

Mysteerimekko



Moikka taas :). Tääkin päivä meni aamuvuoron puuhailussa ja paukkeessa. Kuitenkin ilosena tulin kotiin, sillä kuten arvelinkin Nellyn paketti oli vihdoinkin saapunut uuteen kotiinsa!! Koko mekkoa en nyt näytä, pidetään se vielä hieman mysteerinä :D. Muutaman sneak peakin kuitenkin annan teille kun olen kyseisestä mekosta niin innoissani :).


Mulla oli hieman ajatuksissa, että tää mekko nyt menee aivan persuksilleen niinkuin mun mekkometsästyksessa kaikki muukin on about mennyt. Tää mekko oli tosiaan vähä niinkuin Plan E, kaikki edelliset olivat menneet aivan täydellisesti päin mäntyä, joten oli aivan ihana huomata, että tää olikin aivan mahtava mekko juuri mun tarpeeseeni. Kengätkin sopivat niin nätisti kyseisen mekon kanssa :). LOVE IT!!


Jotkut ovat saattaneet kyseisen mekon nähdä Nellyn sivuilla, ehkäpä myös muutkin ovat sen ostaneet, aika kysyttynä se on ymmärtääkseni ollut :). 

Sitten vielä ihanan väriset kynnet :)!!


Trind - Base Coat
H&M - Wawawoom
Gosh - Blue Moday
Konad laatasta M3 suloiset tähtöset :)
Konad Topcoat


Aivan ihanan väriset!!
Ensinhän oli ajatuksissa tehdä hopean päälle, mutta kappaskappas multa oli hopea aivan loppunut ja kuitenkin jotain kimmellystä kaipasin, joten sienellä tuputellen kultaista ja sitten samalla tavalla päälle tuota aivan ihanaa kimmaltavaa tummansinistä. Mitäs tykkäsitte :)?

Muuten, jos joillakkin on jotain kysymyksiä tai toiveita, niitä ois tosi kiva kuulla :).

maanantai 14. toukokuuta 2012

Preppy Pink

Moikka taas :). Tää päivä on mennyt tosi kivasti! Ensimmäinen päivä uudessa duunissa takana ja aivan mahtava olo! Tota kyllä jaksaa sitten koko kesän vääntää. Hotellilta sain sitten muutaman lipun huomiseen Kanada vs Valko-Venäjä matsiin ja itsehhän olen pelin aikaan vuorossa, joten ei muutakuin jakoon kavereille, ehtona tottakai, että kannatus on sitten Kanadalle :P. Tosiaan hotelli sai siis ison nipun lippuja kai ihan hyviltä paikoilta ja niitä sai asiakkaille jakaa, mutta kun peli on huomenna ja lippuja oli niin paljon etteivät varmasti mene kaikki käyttöön, saatiin henkilökuntakin ottaa ja laittaa jakoon :).

Nyt kynsistä siis :).

Trind - Base Coat
H&M - Preppy Pink
Konad laatta M39 antoi perhos- ja kukkakuviot :)
Konad Topcoat
 Aivat valtavan söpöt :)!
Mitäs tykkäsitte :)?? 
Odottelen tässä muuten jos nyt lähipäivinä mun Nellysta tilaama mekko ajautuisi uuteen kotiinsa, jos huomenna tärppäis :D.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Leijonafanit Veera & Sanni

Moikka kaikille :). Tänään oli taas oikein kiva vapaapäivä, muuten se menikin nukkuessa ja rentoutuessa, kunnes päätettiin Sannin kanssa viettää kisakatsomoa heillä kera kahden koiruuden :).
Käytiin mäkkärin kautta hakemassa kisakatsomoon eväät kuitenkin :P.

 Nomnomnom teambox & 3x hot chili dippi <3

Tää iso "maskotti" on aivan käsittämätön. Mähän en näitä lintuja oo sietäny siitä saakka kun ne tulivat (toki on mullakin sängyn päällä koristeena yks punainen, mutta se voitettiin mulle ja on siinä tunnearvosta :P) ja en siedä kyllä nyttenkään!
Ja pelihän ei nyt ollut niin jännittävä ku olin olettanut, mutta eiköhän tästä vielä jotenki selvitä :D.
 Sannin ihastuttava koiruus :)

Ja sen mummin koira, joka on vahdittavana ollut viikonlopun yli. Söpöin maastonakki ikinä :).
Tein toki myös uuden lakkauksen huomista työpäivää varten. Huomennahan siis alkaa vastaanottovirkailijan työ hotellissa, jota sitten paukutan koko kesän :). 

lauantai 12. toukokuuta 2012

Vinoilua

Moikka taas kaikille :). Tää päivä on mennytkin salilla ja kynsiä laittaessa. Illan suunnitelmat mennä syömään kaverien kanssa menivät vähän penkin alle ja nyt onkin tiedossa kotona istuskelua, ehkä illalla lähden näkemään Emmaa.
Nyt taas kuitenkin huvitti tehdä aika perus yksinkertaiset kynnet, jotka silti näyttävät kivoilta :). Ja nyt kun on taas muutama vapaapäivä hyödynsin ne ja tein taas kokokynnelle lakkauksen, jota töitä ei ehkä niinkään hyvillä katsota :D.

Lakat joita käytin:
Trind - Base Coat
H&M - Dust and Diamonds
Wild and Mild - C.A.T.C.H.
Gosh - Gypsi Blue
Päälle Sally Hansenin Insta Dry Topcoat
 Ottivat kyllä hieman rajua kohtelua salilla :/.
Olenkin jo tämän tyyliset kynnet tehnyt ennenkin ja täytyy sanoa, että tuon edellisen kokeilun värit olivat paljon kivemmat, mutta kun en uudestaan samoja värejä kehdannut käyttää ja halusin silti kokeilla miltä tuollainen kuviointi näyttäisi pitemmillä kynsillä.
Noista väripäätöksistä vielä sen verran, että oli aika vaikea päättää mitä käyttäisin :D. Katsoin pitkään lakkalaatikkoani ja mietin, että olisiko kelta, puna, oranssi vai pinkki, ruskea ja tummansininen. Kuitenkin päädyin nyt näihin väreihin :). Mitäs kaikki tykkäsivät?

torstai 10. toukokuuta 2012

Torstai

Moikka :). Tänään oli taas aamiaisvuoro ja pääsin ennen 12 kotiin. Eilen ostetuista kengistä tuli tosi inhottavat rakot, joten nyt on laastarit jaloissa ja kengät jäävät nyt pariksi päiväksi taka-alalle.
Illemmalla olis sitten tiedossa kisakatsomo Sofian kanssa meillä :). 
Nyt tuli tehtyä taas hieman samanlaiset kynnet kuin pari postausta sitten, mutta hieman eri väreissä ja eri välineillä.

Näissä kynsissä siis:
Trind - Base Coat
Wild and Crazy - Chunky Chow
H&M - Blue My Mind
Ja mullahan ei dotting-toolia ole, eli pisteet tuli tehtyä kynällä, sen takia myös hieman epätasaiset

Nyt tuli sellaista jälkeä, että vain peukku ja nimetön olivat tarpeeksi kameraystävälliset! Muistakaa kaikki, että tää bloggari onkin herännyt nyt neljänä päivänä 4:50, että jälki on hieman sen mukaista.  Mutta nyt lähtee taas kynnet vaihtoon :).
Huomenna lisää lakkailuja !!

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Se on se vaisto

Oi kun aina välillä vain herää into kaupoille, sellainen vaisto ostaa tavaroita :D. No tosiaan olihan mulla ihan tarvettakin kaikkeen..vaikka en kylläkään muista mitä olin lähtenyt etsimään :D. No tälläisiä kuitenkin tuli mukaan:


 Vero Moda

 Topit One Way (aivan ihanan värisiä!!!)
 Paita Only, mutta tuli mukaan One Way:sta

 Uus meikkivoide :)

Kengät Spiritstoresta :).

Kaikki siis hyödyllistä ja suurin osa kesää odottaen eli oli oikeutettuja ostoksia! Ennen tätä olin aamuvuorossa brekulla, tästä 12 aikaan kotia kohti ja sitten Jumboon :).
Tuossa meikkivoide kuvassa myös näkyy mun nykyiset kynnet, pelkät oranssit tipit, mutta ihan kivat :).

tiistai 8. toukokuuta 2012

Oih kesä tulee!

Moikka kaikille :). Ai että on olleet taas hyvät päivät! Viikonloppu meni ihanasti Lappeenrannassa ja joskus täytyy todellakin viedä kamera sinnekkin päin, Antti käytti mua ensimmäisen kerran satamassakin :). Yöllä käytiin käppäilemässä ulkona kun oli tuo superkuu, harmitti kun kamera tosiaan jäi kotiin :(. Viikonloppuna tosiaan katsottiin myös lätkää, katsoo jos tänään tulis enemmänkin maaleja kuin edellisissä peleissä.
Maanantai oli aamuvuoro ja myöhemmin näin taas Sofiaa pitkästä aikaa. Lakattiin kynnet ja Sofiakin pääsi ensimmäistä kertaa leikkimään Konadeilla.
Tuli taas hieman yksinkertaisemmat kynnet.

Alla Sephoran kynnenkovettajaa
Color Club - Otherworldly
Nail Art koristelut Kiss:n Nailart valkoisella lakalla ja tavallisella mustalla
Sally Hansen Insta Dry topcoat
 En halunnut kauheasti peittää kyseistä lakkaa, aivan liian ihana :).
 Kävin myös vähän kiertämässä pihaa kun oli niin nätti sää ja osa kukistakin oli jo nätteinä :).

 Can you spot the butterfly?




Whii. Ainiin näin kesästä mieleen: eilen tuli ilmoitus, että sain haluamani kesätyöpaikan Helsingin keskustan hotellista!!!