keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Seepra, tiikeri whatever

Moikka taas kaikille :). Tänään kävinkin aamusta jo Vantaan Flamingon Elixiassa 55 minuuttia kestävässä Zumbassa, jonka jälkeen päätin hemmotella itseäni herkulla, jota en tietääkseni saa hankittua Sellossa käydessäni.

Eli keskikokoinen annos Ingmanin Frozen Yogurt annos kiiveillä ja vadelmilla. Mielestäni tämä on muutenkin oikein loistava vaihtoehto jos shoppailessa alkaa semmoinen pikkunälkä iskemään. Ingmanin sivuilta myös löytyy tietoa, että 100g tätä herkkua sisältää vain 85kcal!

Kotona halusin kokeilla Flormarin uutukaistani, eli U09 lakkaa :).
Lakkauksen halusin koristella yksinkertaisesti ja halusin taas kokeilla käsinmaalaus taitojani. Mikälienee seepra/tiikeri raidat kummat nyt haluavat olla, ovat kuitenkin erikoisen helpot vaikka ennen jotenkin en ole vain saanut aikaiseksi siveltimen taipumaan noin.

Lakkaukseen käytin:
OPI - Nail Envy
Flormar - U09 (2 kerrosta peittää kivasti)
LaFemme musta nail art lakka
Trind - Quick Dry

Lakka on oikein kirkas liila, joka on aivan täynnä vaaleanpunaista shimmeria! Tämä hieman vaikeutti kuvaamista, jotta saisin samalla lakan ihanan kimmellyksen, sekä raidat näkymään kunnolla :). 


Mielestäni ensimmäisiksi käsinmaalatuiksi tiikeri/seepra raidoiksi nämä onnistuivat oikein mukavasti ja lakkakin on aivan taivaallinen :). Kivaa keskiviikkoa kaikille :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti