sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Inspiroidu vaatteista - Valmistujaiskengät

Heippa kaikille :)! Viimeistä päivää vietellään teemaviikon parissa ja vaikka yleensä en tykkää kun bloggaajat kirjoittelevat kaikkea negatiivista lakkauksistaan tai itsestään niin täytyy myöntää etten kyllä tyytyväinenkään ole tulokseen.

Ensin kuitenkin muutamia ostoksia. Kävin tänään Hannan kanssa Kampissa pitkästä aikaa ja mukaan tarttui aika vähäsen asioita, mutta sitäkin ihanempia.


Spiritstoresta nappasin ihanan mustan topin, jossa edessä on pitsiä, sekä vasemmalla puolella koristevetoketju eli omaan makuuni tämä on aivan sopiva niin arkeen kuin niille baarikäynneille ;). Topilla oli hintaa 19,90€.
Seuraavaksi esittelisin BlueLagoonin saaliini. Tosiaan niille, jotka eivät tienneet tänään Kampin viidennen kerroksen BlueLagoonissa oli kunnolla alennettuja tuotteita ja ainakin itse kahmin koristelutuotteitta kohtuudella (sillä ihanatkynnet koristetilaus on postissa tulossa minua päin). Kahmin siis 2 detail työskentelyyn sopivaa koristelusivellintä, sekä 3 irtoglitter purkkia. Yhteensä tuotteille tuli hintaa sellainen 11€ :).
Oi että olin pitkään haaveillut näin ohuista ja tarkoista siveltimistä ja vain 1€/kpl olisin voinut hankkia varastoonkin muutaman :D!
Tässä nämä ihanat irtoglitterit. Olin jo melkeinpä menossa kassalle, kunnes otin viimeisen silmäyksen liikkeen ympäri ja huomasin tuon ihanan valkoisen glitterin laatikossa ja mielestäni ihan huippu löytö ;).
Tosiaan BlueLagoonissa oli paljon akryylipulvereita, tippejä yms. mille itselläni ei ole käyttöä niin keskityin aika tarkasti vain muutamiin laatikoista.

Suomalaisesta Kirjakaupasta kävin ostamassa uusia akryylimaaleja. kun oma valkoiseni ja mustani alkavat hieman uhkaavasti loppumaan, mukaan sattui samalla ihana punainen :). Nämä olivat 3,70€/kpl.
Perjantaina kävin ostamassa uuden eyeliner siveltimen Stockmann Beautysta ja päätin satsata hyvään siveltimeen kerrankin, eli mukaan lähti Joe Blascon eyeliner sivellin :).
Sitten itse päivän teemaan, elikkä valmistujaiskengistäni inspiroitunut lakkaus, joka ei mennyt ihan kuin olisin halunnut. Minulla oli n.1h vain aikaa laittaa kynsiäni, sillä kamppi reissu oli hieman venynyt ja salille piti lähteä, jotta ehdin Zumbaan, joten sanoisin hieman hutaisseeni kyseisen lakkauksen, vaikka tämän oli tarkoitus olla koko viikon grande finale!
Tässä siin rakkaimmat juhlakenkäni, eli valmistujaiskenkäni Biancosta. Oikeast katseenkääntäjät eikö totta ;)?

Sain siis tälläiset aikaan..ja lakkaukseenhan käytin:
China Glaze - Nail Strengthener
Color Club - Yum Gum
Nimettömään H&M - Wawawoom
Koristelut tein akryylimaaleilla. 


Edellisiin ruususiin verrattuna nämä epäonnistuivat aika roimasti :(. No siihen kuitenkin päättyy teemaviikko tältä erää ja ensi viikollahan on sitten lähtöpäivä Goan matkalle, vaikkakin vasta torstaina, eli tulen todennäköisesti tekemään jonkinlaiset lomakynnet ja samalla kokeilemaan uusia ostoksiani ;).
Mikä oli teidän lempilakkauksenne tämän kuluneen teemaviikon aikana? Omaan mieleeni olivat maanantain kyntöset, eli kimonostani inspiroituneet höyhen kyntöset.
Haluaisin myös kiittää kaikkia aivan ihanista ja aktiivisista kommenteistä kuluneen viikon aikana, teitä lukijoita on myös tullut muistaakseni kolmisen kappaletta lisää :)!

2 kommenttia: