lauantai 9. helmikuuta 2013

Terävää

Moikka vielä kaikille. Viettelen taas rauhallista perjantai iltaa (ellei tätä nyt lasketa jo yön puolelle :D) ja satuin selaamaan iltasanomien kauneus sivuja, jossa kohtasin tämän artikkelin vuoden 2012 kauheimmista kauneus- ja meikki ilmiöistä. Tuossa artikkelissa on myös asiaa kynsistä ja siitä miten nykyisin kynnet "teroitetaan". Kyseessähän ei ole ihmisen omat kynnet, vaan siis kynsitekniikon tekemät kyntöset...mistä suuri haloo?

"Terävät kynnet
Kynsien koristelu läheni tänä vuonna jo taidetta. Yksi tyyli oli kuitenkin jo liikaa, nimittäin kynsien teroittaminen. Terävissä kynsissä on nähty muun muassa laulajat Rihanna ja Lady Gaga."

Artikkelin kuva, jossa esitelli näitä "kauheita" kynsiä oli mielestäni aivan naurettava esimerkki elikkä tälläinen:


Eihän näissä ole mitään pahaa ja ovat omasta mielestäni itseasiassa oikein kauniit.
Ymmärrän toki, että jotkut ovat hieman liioitellun näköisiä ja menevät jo yli hyvän maun, mutta jotenkin tämä vain nauratti minua. Taas ovat lehdet liioitelleet asioita ja vaikka ymmärrän etteivät nämä kaikkien mieleen sovi niin se mielestäni kuitenkin outoa mennä haukkumaan jotain noin kaunista yhdeksi vuoden kauheimmista kauneusilmiöistä. Ehkä tämän vuoden kauheaksi kauneusilmiöksi valitaan siniset kynnet, koska ne eivät kaikkien silmiä miellytä??

Jos itse sanoisin mielestäni aivan kauhean kynsimallin valitsisin ilman muuta tämän.

Siinä tämän illan pikaragetus ja voisin kohta nukkua hyvät 9h ennen huomista herätystä.
Veera kiittää ja kuittaa tältä päivää, thank you very much!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti