perjantai 5. huhtikuuta 2013

Pieniä asioita

Hei vielä. Otin muutaman hassun kuvan päivällä samalla kun kuvailin lakkauksia. Niille, jotka eivät uskoneet kun sanoin, että kaappiini ei oikeasti edes mahdu enempää hiustenhoitotuotteita niin tadaa todistan teidät vääräksi!

Tässä suurin osa..toisessa kaapissa on vielä 3 isoa pulloa hopeashamppoota, mutta en niitä jaksanut kaivaa kaiken muun keskeltä. Kaapissa siis ihan sävyttävistä tuotteista erilaisiin hoitoaineisiin ja shamppoihin ja muotoilutuotteisiin. Huomioikaa että kaapissa on syvyyttäkin ja pääosin olen vallannut vain ylähyllyn ja kaikki alhaalla on sitten vuosien varrella sinne heitettyjä tavaroita esim. kihartimen rasia, vanha peili, sekä paljon muuta :D. Kaikkihan ei myöskään ole minun omistamaa..mutta suurimmaksi osaksi en ainakaan heti huomaa siskoni tuotteita mistään.
 Sitten siirrytään vielä niihin mitä itse suihkukaapissa on, eli niihin mitä itseasiassa käytän. Alhaalta nurkasta löytyy niin siskoni tuotteet, kuin omat isot Tigini. Kummatkin tasot olen myös vallannut. (Huom. siskonihan ei sinänsä enään asu täällä, joten olen täysin oikeutetusti vallannut kaiken tämän tilan).

Sitten niihin muotoilutuotteisiin, jotka ovat päässeet yläkaappeihin eli 3 eri hiuslakkaa, hiuksiin jätettävä suihkutettava hoitoaine, sekä Paul Mitchellin superskinny serum.
Myös Lorealin suolasuihke..tätä en itseasiassa ole edes montaa kertaa käyttänyt, mutta se on sopivan kokoinen keskihyllyn kaaoksen sekaan.
Yläkaapin alimmalla hyllyllä löytyy sitten muutamaa lämpösuojaa, tuo uusi Superstar blowdry lotion, sekä KC Proffesionalin hiuksiin jätettävä väriä suojaava hoitoaine.
Sellaista tänään..eihän niitä ollut paljoa ollenkaan vai miten?
En ole laskenut ollenkaan paljonko mitäkin omistan..villejä veikkauksia saa heittää jos huvittaa niin voin sitten käydä laskemassa ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti