maanantai 30. syyskuuta 2013

Projekti: Mission Impossible vol 2. / Syyskuun turhamaisuus

Halusin vielä tälle päivälle esitellä kaikki Syyskuun aikana tyhjentyneet kosmetiikka putelot, ettei päiväinen nasukatastrofi painaisi mieltä ihan pohjalle. Ensimmäinen osa tästä projektista oli mielestäni kiva ja keräsinkin tällä kertaa Elokuun viimeiset päivät ja koko Syyskuun ajan kaikki tyhjentyneet putelot kylppärin nurkkaan.
Toki haluaisin sanoa, että tämä projekti on saanut mun "liekkini" syttymään ja oikeasti käytän vanhat tuotteet ensin pois ja avaan sitten vasta seuraavat, joka on ollut minulle todella vaikeaa aina ennen. Sen vuoksi sanon myös, että koska käytän joko vähissä tai erittäin vähissä olevia tuotteita niin sen vuoksi nämä ensimmäiset osat pitävät sisällään näin paljon loppuneita tuotteita.

Tässä siis koko kasa ja aikamoinen kasahan se on :D.
Aloitetaan hiustuotteista. Eli loppuun käytin Tigin epic volume shamppoon, tigin Catwalk hoitoaineen, sekä KC Professional Let Me Be moisture mist:n.
Olen tästä joskus aikoinaan puhunutkin, mutta summaan sen yhdellä kysymyksellä. Tekeekö se oikeastaan mitään erikoisempaa? Ei minulle ainakaan. En taida ostaa tuotetta uudelleen.
Samaa voin sanoa tästä hoitoaineesta, joka edistää hiusten suoruutta.
Tämä Let Me Be suihke oli lähtöviivalla Bonacuren Moisture Kick suihkeen kanssa ja kilpailuttaessani niitä jäi tämä aika paljolti Moisture Kickin jalkoihin. Moisture Kick on vain todella paljon tehokkaampaa, mutta ihan perushommat tämäkin hoiti, ei siis huono, mutta pysyttelen Moisture Kickissa.
Seuraavaksi naamiot ja tehohoidot. Eli loppuun kului Bonacuren Moisture Kick Recharger, Yves Rocher Nutri-Repair naamio, sekä Cutrinin hopeanaamio.
Tästä Bonacuren Moisture Kick Rechargerista odotin paljon. Suihkutettava hoitoaine, sekä shamppoo ovat olleet kaapissani pidempään ja olen tykästynyt niihin. Tämä ei saanut oikein mitään aikaiseksi minun hiuksilleni..ehkä se hieman kosteutti mutta that's it. En varmaan tule ostamaan uudelleen, tyydyn mielummin täyteläisiin hiusnaamioihin.
Tämä Yves Rocherin naamio puolestaan oli todella ihastuttava, mutta loppui aika nopeasti. Tämän jälkeen hiukset olivat sileät, pehmoiset ja vain eloisamman tuntuiset. Ostan tuotteen uudelleen varmaan jos se sattuu vastaan ja olen hyvän naamion tarpeessa :).
Cutrinin Color Conditioner sävyssä Frosty Silverblond on ollut sellainen tietämätön luottotuotteeni jo pidempään. Vielä kun olin punapää käytin saman sarjan Cranberry sävyä ja sitä kautta tiedän tuotteen hyväksi. Tämä saa kuitenkin mun hiukset ehkä liian hopeanharmaaksi, kuin vaaleaksi, eli en käytä sitä ellen ole päästänyt tukkaani todella keltaiseksi :D. Tuote maksaa muistaakseni n. 15€ ja koko tuubi menee mulla varmaan 3-4 kerran aikana.
Sitten muotoilutuotteisiin. Eli Syyskuussa loppui Herbinan hiuskiinne, Schwarzkopfin hiuskiinne, Goldwellin lämpösuihke, sekä Four Reasons hiuspuuteri.
Tämä on ollut mulla pitkään matkakumppani ja luetettava sellainen se on ollutkin :). Mulla on tällä hetkellä toinen matkakokoinen lakka jo kaapissa, mutta katsoo jos tiemme kohtaavat Herbinan kanssa uudelleen.
Tämä Schwarzkopfin kiiltävä lakka on ollut hyvä ostos. Se on halpa (n.6€), mutta tekee tehtävänsä ainakin hiuslakkana. En suurempaa kiiltoa huomannut ja vaikka alussa vadelmainen haju oli mieleeni vihasin sitä loppua kohden. Saatan ostaa uudelleen hyvän hinta-/laatusuhteen vuoksi, mutta voi että se haju sai mut haluamaan repiä hiukset irti :D.
Goldwellin Style Sign lämpösuoja on tehnyt tehtävänsä hyvin ennen kiharrusta, mutta kuluu todella nopeasti ja näitä on aina todella ärsyttävä metsästää. Yritän nyt hetken olla tavallisella lämpösuojalla niin uskon senkin hoitavan hommansa hyvin. Tuote on hyvä, mutta haluan jotain mitä voin ostaa kauppaan kävellessä.
Matkoilla mukana kulkenut hiuspuuterikin on yksi vakkarituotteista mun kaapeissani ja tästäkin on jo seuraava kipale odottamassa kaapissa.
Kasvotuotteita loppui yksi hieman jokaista laatua. Kasvovesi, tehohoito, puhdistusmaito, sekä rasva.
Lumenen kasvovesi on ollut pitempään käytössäni, mutta nyt olen suunnannut uusille vesille. Myös tiettyjen tuotteiden kanssa tämä nipistelee kasvoilla hetken, joka ei mielestäni koskaan voi luvata hyvää? Mulla on vielä kaapeissa yksi tälläinen ja katsoo milloin otan sen käyttöön.
Mulla oli jäljellä tätä Lumenen ravitsevaa tehohoitoa vielä yhteen käyttökertaan ja se ei nyt ihmeitä tehnyt. Tuote pidemmän päälle ravitsi kyllä ihoa, mutta ihoni kaipaa enemmän kosteutta, joten kokeilen nyt hetken muuta. Nyt kesänhän olen muutenkin ollut käyttömättä mitään tehohoitoja yms. seerumeja, sillä niistä on hyvä pitää tauko aina putelin loputtua.
Syyskuun Livboxin mukana tullut Louis Widmerin "hieman" hajustettu puhdistusmaito oli ihan ok tuote. Suosin mielummin Eucerinia, sillä heillä on täysin hajusteeton putsari, joka sopii paremmin mun iholleni. Hoiti kuitenkin hommansa hyvin, mutta tosiaan oli viimeisen kerran mun kaapeissani.
Neutrogenan pink grapefruit kasvovoide on ollut todella pitkään vähän niinkuin matkoilla mukana kokonsa vuoksi, mutta olen viimeiaikoina käyttänyt sitä ihan päivittäin. Tuloksia huomasi kun tuotetta käytti päivittäin ja tämä ei kuitenkaan ärsyttänyt ihoani. Juuri sopivat tehot siis. Ostan varmaan uudelleen, ellen löydä tässä välissä jotain toista jota haluaisin kokeilla.
Syyskuussa loppui myös kaksi vartalotuotetta eli Hugo Bossin vartalovoide, sekä Lorealin itseruskettava "maito".
Tämä Syyskuun Livboxista paljastunut voide oli todella kevyttä ja imeytyi nopeasti iholle, joten se sopi hyvin aamurasvailuun. Olin hieman skeptinen tämän suhteen. Yleensä tälläiset "aikuisemmat" tuoksut ovat omaan nenääni aivan liian vahvoja ja muutenkin en ole oikein koskaan innostunut tämmöisistä tuoksujen voiteista. Yllätyin ja ihastuin kuitenkin.
Tuoksu säilyi pitkin päivää ja välillä ihmettelinkin kuka tuoksuu niin hyvältä, hups sehän olen minä! Voisin kokeilla uudelleen tämmöisiä rasvoja, sillä tuote oli todella kätevä :).
Lorealin itseruskettava maito oli hieman sellainen kokeiluostos ja sillä sai todella kivan tuloksen. En ole kauhean montaa itseruskettavaa kokeillut, mutta tällä sai ehkä eniten sellainen syvän näköisen rusketuksen. Toki imeytymisellä kesti hetki ja valkoiset lakanat saattoivat ottaa hieman oranssin sävyä vaikka tuote on saanut jo ihan runsaasti aikaa imeytyä. Saattaisin ostaa uudelleen.
Minulla loppui 3 kynsinauhan kosteuttajaa, joista kaksi on öljyjä ja viimeinen todella rakkaaksi noussut..voi?
Adeben kynsinauhaöljykynä oli todella miedon tuoksuinen ja ihan perus ölkykynä. Imeytyi ihan hyvällä vauhdilla ja kosteutti hyvin. En tiedä kuitenkaan ostanko uudestaan..

OPI:n kynsinauhaöljykynä ei suostu loppumaan. Siis oikeasti en saa sitä rullattua niin että saan tuon viimeisen annoksen pois! Murrrrr..
Tuote oli hyvä ja kosteutti mukavasti. Pidin tuotteesta enemmän kuin Adeben, sillä tämä tuoksuikin joltain..aika keinotekoiselta, mutta edes joltain niin näppejä oli kiva nuuhkia käytön jälkeen. Kuten edellämainittu tämäkin on hyvä tuote ja ostaisin sen ehkä uudelleen tilanteen tullessa.
Ostin tämän tuotteen vielä kun ihanatkynnet.fi oli toiminnassa ja ostin sen ihan huvikseni, sillä ajatus oli kiva ja tuoksu kuullosti hyvältä..sitä se olikin. Tuote on sopivan täyteläistä ja herättää asetonileikkien jälkeen kynsinauhat taas henkiin. Nyt yritän uudestaan löytää paikan mistä näitä saa ja hamstraan niitä kaapit täyteen.
Meikkituotteitakin loppui taas jonkin verran.
Seppälästä ostettu Wet n' Wildin geelilineri on päässyt harmikseni kuivumaan ennen aikaansa :(. Tälle oli käyttöä, mutta nyt tulee varmaan kokeiltua taas jotain uutta, en siis osta varmaan uudelleen.

Lumenen väritön irtopuuteri on ollut suosikkini jo pitkään. Nyt olen kuitenkin irtaantunut seikkailemaan Kanebon irtopuuterin kanssa, mutta katsoo palaanko tämän luokse. Suosittelen kaikille, joilla on vaikeukia esim. valita oikeaa sävyä puuteriin. Tätä voi käyttää oli naama minkä värinen tahansa, mutta pakkauksen mukana tuleva vippa ei ole minun mieleeni ja levitinkin tätä ihan kabuki tai puuterisiveltimellä. Hintansa arvoinen viimeiseen pöllähdykseen saakka.

Syyskuun Livboxin mukana tullut Clarinsinsin Beauty Flash Balm on ollut kunnon mittaisessa kokeilussa ja olenkin pettynyt. Ei se tee yhtään mitään :D! Ainakaan minulle. No sitä varten näitä matkakokoisia pakkauksia onkin kiva saada.

Livboxin mukana tullut palasaippua loppui myös. Todennäköisesti en kokeile sitä uudelleen..olen enemmän suihkugeeli ihminen :).
Näytepakkauksia loppui itseasiassa 4, mutta yksi on kadonnyt jonnekkin matkan varrelle.
Body Shopin pore minimiser tuoksui hyvällä..mutta taaskin tekeekö se oikeasti mitään?!
Toinen Body Shopin näytepakkauksista sisälsi saman Tea Tree sarjan geeliputsarin ja ai että kasvoihin sattui! En nyt ihan sanoisi että se tuntui hapolta, mutta kasvot olivat natisevat, kiristävät ja todella epämukavat sen yhden kokeilun jälkeen. Never again ainakaan mun kasvoilleni!
Tämän näytepakkauksen vuoksi ostinkin kyseisen tuotteen, eiköhän se sano jo tarpeeksi :D.
Denovan päivävoide oli ihan mukava tuote, ei ärsyttänyt ihoani ja kosteutustehot olivat mukavat. Näytepakkaus oli myös todella riittoisa, mutta näistä kahdesta Lumenen päivävoide voitti.
Noniin! Nyt viimeinkin saatiin tämä lista loppumaan ja kuten sanoin seuraavissa kertauksissa ei varmasti tule olemaan näin montaa tuotetta :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti