perjantai 25. lokakuuta 2013

So Cute & Fluffy ♥

Tosiaan I Love Me messuilta lähti mukaan kaksi erilaista samettijauhetta, joilla saa tosiaan sellaisen pörrö pinnan kynnelle. Olen aina suoraansanoen inhonnut näitä ja en ole oikeastaan ymmärtänyt miksi kukaan haluaisi näitä, mutta muutoksen tuulet puhaltavat ja minun oli pakko laittaa kynnet tällä pulverilla uudelleen.

Ensimmäisen kerran aikana tein myös Livboxin blogiin tutoriaalin, johon pääset tästä (klik) ja samalla kaavalla jatkoin tämänkin kerran.

Ihana vaaleanpunainen jauhe sai parikseen China Glazen Dance Baby lakan. Miten minusta tuntuu, että tämä vaaleanpunainen jauhe oli paljon sotkevampaa kuin tutossa käyttämäni tummempi punertavan sävyinen pinkki? En saanut tätä millään pois kokonaan, aivan naurettavaa :D!

Saatoitte huomata jotain uutta kuvissa? Jo vain minä otin vihdoinkin intresseihini katsoa muutama Youtube video ja opin tekemään vesileiman. En osannut mitenkään hienosti taivuttaa sitä kynnen ympäri, mutta kokeilin hieman eri kokoja, fontteja, paikkoja, häivytyksiä ja ylipäätänsä tekstiä. Omaan silmään iskee parhaiten tuo blogin osoite eli esim. alla olevassa kuvassa :).

Vielä kun saisin aikaiseksi kärsivällisyyttä bannerin vääntöön..jostain syystä gimp ja blogger muuttavat valkoisen harmaaksi..ja en halua harmaata banneria :D.
Mitä tykkäsitte ylipäätänsä lakkauksesta :)? 
Onko tämmöiset karvakynnet monen makuun?

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :)!! Kannattaa kokeilla tuota tutoa ja samettijauhetta saa todella monesta nettikaupasta, esim mimax ja adenina :).

      Poista