lauantai 22. helmikuuta 2014

22.2

Oi että oli ihanaa eilen rentoutua illalla kotona ja lakata pitkästä aikaa kynnet. Välttyäkseni suurilta katastrofeilta en oikeastaan ota mukaani lakkoja tai lakanpoistoainetta, kun reissaan pitkiäkin matkoja. Minulle kun aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista en tosiaankaan halua löytää ikäviä ylläreitä laukusta :D.

Tänään olisi luvassa kaverin synttärit ja sitä varten halusin uusia erään ihanan lakkauksen, jonka tein jo kesällä kertaalleen (tässä kyseinen postaus) nyt vain hieman lyhyemmillä kynsillä.

Tämä on kieltämättä vähään aikaan parhain näkemäni duo liukuvärjäykseen :)!
Lakkaukseen käytin:
China Glaze - Ridge Filler
Wet n Wild - White Creme
China Glaze - Bottoms Up
China Glaze - That's Shore Bright
Musta Oumaxi akryylimaali ja striper sivellin
Loreal  - Diamond Carat Topcoat
Mitäs tykkäsitte lakkauksesta :)? Onko kukaan muu kokeillut tätä comboa liukuvärjäyksellä?

perjantai 21. helmikuuta 2014

Irtopuuteri miksi vainoat minua?

Argh! Tänään minun oli tarkoitus tulla kertomaan teille herkullisesta juustokakun reseptistä, mutta sen sijaan meikatessani päivän koitoksia varten vastaan tuli aivan liian tutuksi muodostunut näky.

Isadoran irtopuuterin pakkaus on hermoja viiltävän ongelmallinen ja tämä on arkipäiväinen näky, jos puuteri on meikkilaukussani. Jos puuteri istuu nätisti hyllykössäni ei tälläistä tapahdu, mutta matkoilla tämä on vain niin rasittavaa ja puuteria menee niin paljon hukkaan, sillä joudun käyttämään kaiken mitä kannessa on, sekä pakkauksen reunoilla välttääkseni suurempaa sotkua. En missään nimessä edes kuvittelisi koputtelevani kaiken ylimääräisen takaisin rei'istä sisään, siinähän vasta hulluksi tulisikin.
Olen käyttänyt monia irtopuutereita eikä oikeastaan missään niistä ole ollut näin ongelmallinen pakkaus!
Tänään minua odottaa junamatka kotiin Suomen jääkiekkopelin jälkeen. Junamatkan omistan tietysti koulun tehtävälle, joka ei sitten koskaan tunnu loppuvan.
Niin hieman opiskeluihin liittyen muutenkin minulla on hieman tiuhempi kevät kuin muilla ryhmäläisilläni muutaman ylimääräisen kurssin vuoksi, joista toinen on mm. tuutorointi :). Muutenkin päällä on aina yksi tai kaksi ryhmätyötä, sekä tehtäviä tai tenttejä joihin täytyy päntätä, joten olen kieltämättä täysipäiväinen opiskelija.

torstai 20. helmikuuta 2014

Moisture White Shiso BB-Cream

Moikka taas :). 
Lupailin tuossa kuun alkupuolella kertoa eräästä BB-voiteesta, joka on noussut täysin tuntemattomasta tuotteesta yhdeksi parhaimmista meikkipohjista, mitä olen koskaan kokeillut. Kyseinen tuote on tietenkin The Body Shopin Moisture White Shiso BB-Cream ;).
Tuote on Thaimaassa valmistettua "aitoa" BB-voidetta ja tuubilla on hintaa 19,90€/30ml eli tuote on hieman kalliimpaa, kuin esimerkiksi Garnierin "BB-voide" (13€/50ml).
Tässä hieman tietoa Body Shopin sivuilta :).

Kevyesti sävyttävä BB-voide kosteuttaa, rauhoittaa ja suojaa ihoa sekä tasoittaa sen sävyä ja peittää iholla mahdollisesti näkyviä pigmenttiläiskiä. Sisältää aurinkosuojan SPF 25. Sopii kaikille ihotyypeille. Hyvin vaalea sävy, joten sopii erityisesti vaaleaihoisille.

Tuote sisältää:
  • Shiso-öljyä, joka ennaltaehkäisee pigmenttiläiskien muodostumista, tasoittaa ihon sävyä ja minimoi olemassa olevia pigmenttiläiskiä.
  • Tehokkaan antioksidanttista C-vitamiinia, joka suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksilta. C-vitamiini auttaa tasoittamaan ihon sävyä ja palauttamaan ihon hehkun.
  • Lakritsiuutetta, joka auttaa vähentämään ihon sävyeroja.
  • Reilun yhteisökaupan kautta Guastatoyan alueelta keskisestä Guatemalasta luomutuotettua aloe vera geeliä. Aloegeeli on tunnettu rauhoittavista ja kosteuttavista ominaisuuksistaan, joten se on täydellistä herkälle iholle. Kaupankäyntimme antaa aloen viljelijöille elannon maassa, jossa puolet kansasta ansaitsee vähemmän kuin dollarin päivässä (YK:n virallinen köyhyystaso), ja mahdollistaa paikallisten lasten koulunkäynnin.
  • Aurinkosuojakerroin SPF 25 auttaa ihoa suojautumaan auringon haitallisilta UVA- ja UVB-säteiltä.

Tuotetta on vain yksi sävy ja ainakin omille kasvoilleni se on juuri hyvä: tasoittaa ja neutraloi punoitusta.
Ihoni on talven jäljintä taas sekaisin ja kuiva kauttaaltaan. Vaikka olen vaihtanut suurimman osan kasvotuotteistani hypoallergeenisiin ja herkälle iholle tarkoitettuihin ei se vain suostu leppymään. Kuivan ihoni vuoksi levitän alle kosteusvoidetta, mutta rasvaisemman ihon omaaville tämä ei ole tarpeellista ;).
Kuten silmiin pistää kevyt kerros ei peitä näppyjä, mutta punoitus ja ihon pienet virheet peittyvät oikein mukavasti :).
Tykkään jättää aika naturaalin ja raikkaan olon kasvoille, joten levitän vain yhden kerroksen tuotetta. Tuotetta pystyy kerrostamaan kohtalaisen hyvin, mutta arkiseen naamaani haluan vain hieman tasapainoittaa kasvojen sävyä :).
Itse olen tyytyväinen tuotteeseen ja se on parhain meikkipohja nyt vähään aikaan!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Zoya - Holly

Moikkamoi taas kaikille :). Päätin aloittaa viikon Zoyan ihanalla Holly lakan siivittämillä kynsillä.

Lakkaukseen käytin:
China Glaze - Ridge Filler
Zoya - Holly
Valkoinen akryylimaali ja Ralauksen nail art sivellin
Seche Vite - Dry Fast Topcoat


Ihanaa viikonaloitusta kaikille, itse aion nauttia täysin siemauksin totaalisen vapaasta viikosta :)!

torstai 13. helmikuuta 2014

Säästökuurin rikkomista

Moikka taas :). Jotenkin tämä viikko on liitänyt ohi ja vaikka tiedän siihen kyllä vastauksen en halua miettiä asiaa sen enempää: kaksi tenttiä ja fuksiaset + ruotsin verbitesti ja kaikki tämä flunssan uuvuttamana, aina välillä hieman kuumeen tunnetta seassa. Viikko on siis mennyt hieman sillä menolla, että olen koulussa 9-16, jonka jälkeen tulen kotiin tekemään lisää koulujuttuja teekupin ääreen. Ensiviikolla kuitenkin olen taas vapailla (vaikka silloinkin koulutehtäviä riittää), joten yritän ylläpitää säännöllisempää postaustahtia.
Millaisia postauksia haluatte, otan mielelläni vastaan ehdotuksia :)?

Tässä olisi hieman ostoksia esiteltävänä, vaikka hieman lupasin säästää on ostoskoriini eksynyt tuote jos toinenkin. 


Selloon tänään avattu Bikbok oli täynnä ihania avajaistarjouksia ja kaikista normaalihintaisista tuotteista sai 30% alennusta. Kokeilin vaikka mitä kaikkea ihanaa, mutta tarkan seulani läpäisi ainoastaan nämä aivan mielettömät housut!
Emotionin alennushyllyistä tuli mukaan Lumenen jumbokokoinen kasvovesi, sekä Nivean herkkiksille tarkoitettu puhdistusemulsio.
Samaisilta Emotionin alehyllyiltä on myös tämä ihana Lorealin Superliner Blackbuster. Halusin pitkästä aikaa kokeilla hieman paksumpaa tussia ja tämä on kyllä todella kiva :). Tuote levittyy hyvin ja pienellä tarkkaavaisuudella saa aikaiseksi todella sirot tai paksummatkin rajaukset yhdellä tuotteella. Hintaa tällä oli alessa muistaakseni n. 10€.



Mukaan Emotionista tarttui myös aivan mieletön huulipuna Lumene Natural Coden osastolta. Wild Fuksia on juuri sopiva omaan makuuni ja punaa on helppo kerrostaa intensiivisyyden lisäämiseksi.

Evestä löytyi myös kaksi aivan mieletöntä Zoyan lakkaa! Aivan mieletön PixieDust Solange, sekä Holly.
Skeptisyyteni ja tämän ihanan värin vuoksi mukaan lähtenyt Rimmelin tektstuurilakka pääsi yllättämään positiivisesti.

Nyt olen taas saanut viivytettyä tenttiin pänttäystä, joten taitaa olla korkea aika, että kaivan muistiinpanoni esille ja jatkan stressaamista opiskelujeni tulevaisuudesta, viikonloppua odotellessa!

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

V Gap nails

Moikka taas :). Mietin tässä yksi päivä miten kokeilunhaluinen olin, kun aloin tekemään nail arttia n. 3 vuotta sitten. Halusin kokeilla joka kerta jotain uutta, toiset asiat onnistuivat..useimmat eivät.
Nyt olen kuitenkin jumahtanut tietynlaiselle mukavuusalueelle kynsien laitossa. Höyhenet, tiikerit, perhoset, sekä siirtokuvat ovat olleet jo hieman liian pitkään tuttu ja turvallinen vaihtoehto, mutta olen viihtynyt ihan yksinkertiasesti pelkillä lakkauksilla myös..mihin tää maailma onkaan menossa?
Siksi halusinkin repäistä ja kokeilla jotain uutta, asia mitä en muutenkaan ole kamalasti nähnyt..lieneekö sitten jo niin vanha juttu? Kuitenkin lakkaus nimeltä V gap päätyi testaukseeni ja onnistui ihan mukavasti ainakin omaan silmääni :).

Lakkaukseen käytin:
China Glaze - Ridge Filler
China Glaze - Escaping Reality
China Glaze - Creative Fantasy + teippi
Seche Vite - Dry Fast Topcoat
Aika hauska huomata miten vaikeaa on hahmottaa lyhyille kynsille erilaisia kuvioita :D.
Olen toki nähnyt aika monta erilaista tapaa millä ihmiset tekevät näitä ja siten aika monta erilaista tulosta, tämä on kuitenki omani :).

Ensi viikko onkin taas hieman hullunmyllyä: huomenna tuutorhaastattelu, tiistaina tulee merkkipäivä, jolloin olen hoitanut Leiskaa neljä vuotta, keskiviikkona on fuksiaiset, torstaina tentti, perjantaina kahvikoulutus + toinen tentti + työpaikan vuosipäivällinen :D.

lauantai 8. helmikuuta 2014

Mix & Match

Moikka taas kaikille :). Aamulla ennen tallille lähtöä päätin käyttää ylimääräisen ajan Nelly Beauty luomiväripaletilla leikkimiseen. En ole aikaisemmin kamalasti käyttänyt paletin värikkäämpiä kiekuroita, vaan keskittynyt neutraaleimpiin sävyihin. Olen kuitenkin aina hieman haikaillut kirkkaiden karkkivärien perään, joten päätin lähteä hieman kokeilemaan muutaman eri sävyn kanssa.



Käytin Urban Decayn sivellintä värien levitykseen, sekä EcoToolsin häivytyssivellintä, Lumenen eyelineria, sekä Isadoran Dynamic Lash Efect mascaraa.

Nyt illasta tein myös lakkauksen, joka pääsee huomenna luonnonvalon alla kuvauksiin. Lakkaus onkin sellainen mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt ;).

perjantai 7. helmikuuta 2014

Helmikuun Livbox videolla



Aivopieru videon lopussa on jees..toivottavasti kuitenkin tykkäsitte videosta ja teen mielelläni jatkossakin Livboxin purkua videon muodossa :).


Tuttuun tapaan kerrataan edeltävän Livboxin kuulumisia:

Tykkäsin:
Etre Belle silmänympärys naamio

Ihan kiva:
Emmellen hammastahna
Lumene Lab silmänympärysvoide
No7 päivävoide


En ole kokeillut/ jatkoi matkaansa toiseen kotiin:
Isadora Magnetic kynsilakka
System 4 Bio Botanical shampoo & seerumi

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Tammikuun Yhteenveto

Moikka kaikille :)!
Rauhallinen viikkoni jyväskylässä muuttui koulutehtävien tekoon ja tenttien pänttäämiseen, flunssakin pukkaa uudelleen. 
Halusin kuitenkin tulla esittelemään kaikki tammikuun aikana loppuneet kosmeettiset tuotteet kaiken kiireeni keskellä :).
Tuotteita loppui ihan mukava määrä ja aika moni ovat sellaisia, mistä allekirjoittaneella ei ole aikaisempia kokemuksia.
Tässä kaikki näytekokoiset tuotteet ja kaikki ovat sellaisia, mistä minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta.
Livboxin mukana tullut Goldwellin Style Sign Sleek Perfection oli mielyttävä tuote ja piti hiukset silkkisen sileinä ja suorina. Ostan ehkä uudelleen, jos tämä tulee vastaan :).
Viimeisimmän Yves Rocherin uutiskirjeen mukana tullut yövoide ei ollut valitettavasti omaan makuuni. Täyteläinen voide vaikutti todella lupaavalta, mutta jätti kalvon iholle n. 15 minuutiksi ja aamulla kasvoni olivat kuivahkot. Ei siis ollut ihan minun makuuni, mutta varmasti jollakin tämä toimii.
Kicksin joulukalenterissa tullut suklaa-appelsiini naamio oli mielyttävä ja rentoutti viikon keskellä :).
Livboxin mukana tulleet silmänympärysnaamiot olivat ihan mahtavia! En suurempia ryppyjä omaa silmien ympärillä eikä tämä tehnyt mitään tummille silmänalusilleni, mutta se rentous ja ylellinen tunne arkeen sai minut tykästymään tuotteeseen.
Myöskin Livboxin antimina tulleet Nro7 päivävoide, sekä Katy Perryn Killer Queen tuoksu pääsivät loppumaan. Nro7 voide oli minun herkälle iholleni liian tuoksuvaa ja jäi hieman pintapuoliseksi, joten ei taaskaan sovellu omalle iholleni, mutta rasvan täyteläinen koostumus ja hoitavuus ovat varmasti toisille mieleen.
Killer Queen oli todella upea tuoksu, mutta omat tuoksuvarastoni ovat niin täynnä, etten ole vielä kotiuttanut uutta. Uskon tämän olevan todella monen nenään kuitenkin :).
Nivean hellävarainen silmämeikinpoistoaine on vakituinen asukki kaapeissani ja soveltuu hyvin arkimeikin poistoon. Yleensä poistan ensin vanulapulla suurimman silmämeikistä ja loput lähtevät kasvomeikkejä poistaessa.
Simplen meikinpoistoliinat ovat suosikkini omassa kategoriassaan. Viimeaikoina olen yrittänyt vähentää näiden puhdistusliinojen käyttöä, sillä ihoni punertaa huomattavasti enemmän kaikesta hankauksesta. Joskus kuitenkin tulee niitä iltoja, jolloin ei yksinkertaisesti ole sen verran kärsivällisyyttä ja nopea puhdistus on kaiken sen arvoista. Toki harvemmin käytettynä ihoni ei punota enää niin pahasti :).
Minulla loppui peräti kolme hoitoainetta! Kaikki todella loppumaisillaan ja hieman eri tarkoituksiin toki :D.
John Friedan Luxurious Volume hoitoaine oli mielyttävä ja silotti hiukset mukavasti. En siltä lähtenyt suurempia hakemaan, joten olen ihan tyytyväinen tuotteeseen. Sisäinen kokeilunhaluinen seikkailijani kuitenkin jatkaa etsintöjään huippuhoitsikkaan.
Cutrinin sävyttävä hoitoaine on sävynsä vuoksi aina ollut suosiossani, toki tuubista saa maksaa hieman ja olenkin löytänyt tälle aika hyvän kilpailijan viimeaikana :).
Cutrinin Moisturism hoitoaine päätyi luokseni Sellon Emotionin alennuksista. Hoitoaineessa oli hieman mustikkainen tuoksu mustikkasiemenöljyn vuoksi, joka hieman erotti sitä muista hoitsikoista. Tämä myös kosteutti hyvin kuivia latvoja ilman hiusten latistamista :).
Loppuun kului myös kaksi shampoota Paul Mitchellin Forever Blonde Shampoo, sekä Four Reasonsin Repair Shampoo. Hieman eri hintaluokkia edustavat shampoot omasivat aika paljon erilaisuuksia ja tykästyin enemmän Paul Mitchellin shampoon laatuun.
Four Reasonsin shamppoo jätti hiukseni hieman nihkeiksi, kun taas Paul Mitchell sai hiuspohjan tuntumaan todella puhtaaksi ja jätti hiukset pehmeiksi :).
Batisten XXL volume kuivashampoo tuli ostoskoriini lukijoiden suosituksesta ja oi kiitän ja kumarran teitä ihania ihmisiä, kun tutustutitte minut tuotteeseen! Seuraava on jo kaapissa odottamassa käyttöä ;D!
Ikuisuuden kaapissani istunut Nivean Daily Essentials kuoriva voide oli todella hyvää iholleni. Seuraavana päivänä kasvoni ovat todella pehmeät ja kuorinta oli sopivan hellävarainen, hintakin on mukavan edullinen :).
Viimeinen loppunut tuote on aivan ihana Sensain väritön irtopuuteri! Olen nyt kokeiluna ottanut käyttöön "markettipuuterin" ja eron huomaa niin paketoinnissa, pysyvyydessä, sekä levityksessä. Pohdin vielä ostanko tätä tuotetta uudelleen, tämä on kuitenkin opiskelijabudjetille hieman tyyris tuote, mutta kaiken sen arvoinen :).

Mitä piditte loppuneista tuotteista :)? 
Onko kellään omia kokemuksia tuotteista :)??

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Estetunti Leiskalla

Tallipostauksesta on taas jo vierähtänyt hieman aikaa ja tätä onkin hieman toivottu, vaikkei tämä ihan täysin ole tallipäivä..enemmänkin eilisen ratsastustunti videolla :). Aloitimme kaksi viikkoa sitten puomitunnit ja pitkästä aikaa (2 estekautta) menin Leiskalla.

Leiska on ollut minulla aika pitkään esteratsuna ja sen kanssa ei kyllä koskaan tule tylsää. Hevonen on joka kerta ihan erilainen ja välillä tulee niitä huippuhetkiä. Poika on myös itse sen verran osaava, että tälläinen koulutuuppari kehtaa mennä esteitä päin.

Puomitunnit olivat aika vastakohtia toisistaan: ensimmäisellä kerralla erään mustan rodeoponi Edwardin vuoksi koko tunti oli aika sekaisin ja varsinkin Leiska otti kaikki tilaisuudet hyödyksi kaiken maailman hömelyyksiin. Toisella kerralla puolestaan laukka ei noussut ympyrällä ilman pientä keskustelua, eikä hepalla oikein ollut samaa imua, kuin aikaisemmin, joten lähdin estetuntia kohti hieman ristiriitaisin tuntein.

Tulin tallille jo ennen kymmentä, sillä kuvasin muutaman pätkän siskon ja isän estevalmennusta, jonka jälkeen sain seikkailla etsien toimivaa mikkiä opettajalle, jonka jälkeen pääsin sitten laittamaan omaa ratsuani. Sisko oli ihana ja suostui jäätymään + kuvaamaan näitä videopätkiä ja luksusta hevosratsastajalle, kun hoitajakin oli käytössä :).

Ryhmämme on nyt muutenkin kokenut muutosta ja ryhmässä on 3 uutta jäsentä, jotka tulivat suoraan estetunnille, joten harjoitus oli aika simppeli, joka ei kyllä minua haitannut :).



Alusta lähtien heppa oli taas hieman tahmea ja nyt videotakin katsellessa hieman potkin itseäni, kun en pitänyt sitä lyhyempänä ja aktiivisena, siskokin hieman antoi palautetta, jota yritän hyödyntää vielä ensi viikon estetunnilla :).
Tulimme ensin puomeja ravissa, jonka jälkeen nostimme ensimmäisen puomin päällä laukan, joka piti ottaa takaisin ennen lyhyttä sivua. Tämän jälkeen viimeiset puomit nostettiin ristikoksi ja se tultiin ravilähestymisellä. Sen jälkeen laitettiin puomi, ristikko, pysty ja tämä tultiin myöskin ravilähestymisellä. Linjalle päästessä toinen tai halutessaan molemmat kädet sai irroittaa ohjista, itse en nostanut kuin yhden käden, ensin hieman korkealle, mutta myöhemmin ainoastaan kyljen viereen :D.

Eläin oli taas hieman innoissaan ja koulutuuppaus loppuraveissa ei oikein mielyttänyt, joten alettiin "pelkäämään". Olen pian hoitanut Leiskaa 4 vuotta ja melkein sen koko neljän vuoden ajan olen sitä ratsastanut silloin sun tällöin, joskus koko vuoden olen hepalla porskuttanut putkeen kerran viikossa + mahdolliset valmennukset yms. joten tiedän hyvin ettei se aidosti pelkää, pelleilee vain ja kokeilee mistä pääsisi riman ali tuollainen kakara kun se osaa olla, vaikka ikää tulee jo 14 :D.
Olen aidosti myös sitä mieltä, että nämä sen lähdöt ja hyppelyt ovat vain hyväksi. Leiskan ajatusmaailman saa aika nopeasti kiinnitettyä johonkin muuhun (ellei liikkeellä ole lapsia pilkkihaalareissa vaanimassa ponipäädyssä, kuten eilen) ja energia jää päälle, joten silloin se on parhaimmillaan, en ole vähään aikaan saanut sitä tuntumaan noin hyvältä, kuin eilisissä loppuraveissa :).

Huhhuh video on kyllä todella karua :D. Kuvista voi helposti napata ne parhaimmat sadasosasekunnit, mutta video on kylmää ja karua materiaalia. Toisalta siitä on hyvä sitten miettiä pääpointteja ensi viikkoa varten, jotka itselläni taisivat olla: istunta ja aktiivisuus.

Ensi viikon tulen taas olemaan jyväskylässä Antin luona, mutta minulla on aivan mieletön määrä postausideoita..kunhan saisin aikaiseksi kuvata materiaalit niihin niin saan julkaistua niitä myös blogin puolelle :D.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Hajusteiden Herkkuja

Halusin kertoa hieman tämän hetken omista lempituoksuistani :). Olen hieman muita blogeja selatessani kohdannut hajuste postauksia ja aina hieman ihmettelen, miten oikeasti voi kirjoittaa tuoksuista? Ihmiset ottavat ne eri tavalla ja kaikkille tuoksuille on vaikea antaa muuta kuvausta, kuin ihana tai kiva..tuoksuu kivalta?

Päätin kuitenkin yrittää parhaani ja valitsin nykyisistä suosikeistani kolmen kärjen. Ei sinänsä sen vuoksi, että se olisivat ylimmät suosikkini, vaan ne edustavat hieman eri ryhmiä, mutta samalla kuuluvat tavalla tai toisella suosikkeihini. Jotkut ovat täysin eri hintaryhmistä, kun toiset kuuluvat ihan eri neniin :).


Flora by Gucci: Gorgeous Gardenia


30ml = 53$ --> n. 40€

Eau De Toilette
+ kukkainen ja makea
+ pysyvyys
+ kohtuuhinta hyvästä tuotteesta
+ suloinen ja kaunis pakkaus kaikessa yksinkertaisuudessaan

Sain tuotteen siskoltani vuoden 2012 jouluna ja se on ollut yksi suosikeistani siitä lähtien. Tämä ei ole valitettavasti pistänyt silmääni missään liikkeessä enää n. vuoteen, joka on harmi, sillä olisin mielelläni kokeillut saman sarjan kosteusvoidetta.
Tuoksuna pidän tästä paljon, sillä kukkainen ja makea tuoksu pitää sisällään hieman potkua sitruksisella vivahteella ja se tekeekin tästä mielenkiintoisen. Haistellessa tätä tulee aina mieleen ihan todellinen kimppu erilaisia kukkia, eikä niinkään keinotekoinen haju.
Tuotetta ei tarvitse käyttää paljoa, vaan tuoksu pysyy hyvin päivän kuluessa, toki pieni suihkautus sinne sun tänne ei koskaan haitannut ;). Sanoisin tuotteen olevan ennen kaikkea naisellinen ja sopii hyvin omaan arkikäyttööni :).


The Body Shop: Japanese Cherry Blossom Fragrance Mist



100ml = 15,80€ (30ml nopealla matikalla n. 5€)

Body Mist
+ halpa hinta, iso pakkaus
+ monipuolisuus
+ pehmeä, makea

- pysyvyys
- aitous

Viimeisin hajusteinvestointini on tosiaan tämä kyseinen tuote ja ihastuin tuotteen makeaan tuoksuun. Se onkin käytössä sitten hieman oman mielentilani mukaan :).
Body Mistit ovat todella käteviä tuotteina niiden monipuolisuuden vuoksi. Voit suihkuttaa sitä iholle tai vaikkapa ympäri koko asuntoa ja saat vain mukavan hennon tuulahduksen kukkaista ihanuutta.
Itsehän en ole koskaan tainnut haistaa aitoa Japanilaista kirsikankukkaa, mutta tässä ei tule samanlaista aitoa tunnetta, kuin esim. Guccin edellämainitusta tuoksusta, vaan tuote jää hieman pintapuoliseksi omaan nenääni enkä todellakaan usko kukkien tuoksuvan tältä.
Tuoksu on makeudensa vuoksi hieman nuorekkaampaan makuun, mutta saatavilla on myös Eau De Toilette, jossa on ymmärtääkseni hieman enemmän potkua.
Tässä vielä hieman tuotetietoja Body Shopin omilta sivuilta:

  • Omenan, magnolia- ja osmanthus-kukan,jasmiinin, Japanin kirsikankukkien, persimonin, santelipuun, hinoki-puun ja hedelmäisen myskin tuoksuja. Nämä yhdessä muodostavat raikkaan kukkaistuoksun.
  • Reilun yhteisökaupan kautta Ecuadorista tuotettua alkoholia, joka valmistetaan luomusokeriruo'oista.
  • Huomaa myös, että tuote ei sisällä keinotekoisia säilöntäaineita eikä väriaineita.
Tuotteen pysyvyys ei ole kovinkaan hyvä ja jos haluat pitää tuotteen tuoksun päivän menoissa mukana on sitä joko suihkittava monta kertaa samalle alueelle tai suihkuteltava aina tarpeen vaatiessa kahvitauolla.
Seuraavan kerran asioidessani liikkeessä yritän saada haalittua kyseisen tuoksuisen suihkugeelin ja vartalovoiteen ja uskon niiden olevan omaan makuuni parempia, kuin tämä tuote, sillä mielestäni tuote ei ehkä yllä ihan tuoksujen osastolla samalle tasolle muiden kilpailijoiden kanssa. Ihan mukava tuote kuitenkin keveämmille päiville, ei kaiken aina tarvitse olla vakavaa ja aikuismaista ja jotkut varmasti arvostavat kevyempää tuoksua :).




Clean: Warm Cotton

30ml = 49,90€
Eau De Parfum

+ omaperäinen
+ raikas

Tämä tuoksu on minulle hieman niin ja näin, siksi halusinkin kertoa siitä :). Clean merkki on tosiaan yhdysvaltalainen tuoksumerkki ja heidän sanomanaan on saada ihmiset tuoksumaan hyvältä ja puhtaalta. Mielestäni tälläinen vaihtelevuus on hyvää, kaikkien ei tarvitse tuoksua kukkakedoilta ja vaniljalta, mutta en oikein ole sisäistänyt sen käyttöä täysin.
Iholle käytettäessä tämä pysyy pitkänkin päivän hyvin (itseasiassa varmaan parhaiten kaikista tuoksuistani) ja olen hieman lukenut joidenkin käyttävän tätä vaatteilleen, mutta itse en ole kokeillut sitä.
Oman kipaleeni sain 6ml kokoisessa paketissa Kicksin joulukalenterin luukusta, mutta se on hieman liian erikoinen minulle, joten todennäköisesti en sitä osta uudelleen, ainakaan sen maksaessa 50€.
Suosittelen tätä kuitenkin niille jotka eivät tosiaan halua tuoksua näille tavanomaisille kukkasille ja enkeleille, vaan aidosti raikkaalle :).