sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Rannalle valmis!

Oi että olen nyt ollut kiireinen viimeaikoina :D! Palattuani pieneltä lomaltani sain tietää, että pääsen viimeinkin muuttopuuhiin ensiviikolla ja melkein kaikki vapaa-aikani on mennyt muuton suunnitteluun ja erilaisten listojen tekoon: mitä pitää ostaa, mitä on jo valmiina yms.
Nyt harhautan itseäni hetkeksi ja kirjoittelen ihanan kesäisestä lakkauksesta, jonka tein viikon alussa :).
Tein ihanan vesimarmoroinnin käyttäen China Glazen Too Yacht To Handle ja Highlight Of My Summer -lakkoja :).
Vesimarmoroinnin värit sain oikein kivasti esille laittamalla alle valkoista lakkaa :).

Mitä piditte lakkauksesta :)?

torstai 28. toukokuuta 2015

I ♥ my iPhone

Nyt olisi luvassa vähän erilainen postaus :). Hankin muutama kuukausi sitten itselleni uuden puhelimen, eli iPhone 6.
Tottakai heti uuden puhelimen hankinnan jälkeen aloin vimmatusti metsästämään uusia kuoria netistä, sillä kaupan kuoret eivät ihan vain iske minuun. 
Katsoin ensin luottopaikkani läpi, kuten MyTrendyPhone ja LuxCase, mutta heilläkään ei ollut aivan sitä mitä halusin.
Olin jo luovuttamassa, kunnes sain kuulla kaveriltani MiniInTheBox nettikaupasta, josta löytyy aivan ihania kuoria pieneen hintaan. Keräsin muutamalta tutulta hieman lisää kokemuksia kyseisestä kaupasta ja kaikkien palaute oli samaa: yhtä hyvä laatu kuin parikymppiä maksavat kuoret ja hinta on silti halpa ja kaupassa on vieläpä ilmaiset toimituskulut! Ainut miinus mitä olin kuullut oli vaihtelevat toimitusajat, joillakin kesti vain viikko ja osalla kuukausikin.
Käytyäni nettikaupassa olin yhtäkkiä ottanut koriini seitsemät ihanat kuoret yhteishintaan 19€ ja risat ja näpyttelemässä jo toimitustietojani onnellisesti. Saatuani tilausvahvistuksen sain kuoret hieman yli kolmen viikon päästä, mutta odotus ei oikeastaan tuntunut niin pitkältä :).

Kaikki kuoret ovat kestäneet todella hyvin ja kaikki on oikestaan sujunut muutenkin hyvin, eli voin suositella kauppaa myös muille ongelmitta :).
Mitä tykkäsitte kuorista? Oletteko kokeilleet kyseistä kauppaa aiemmin :)?

perjantai 22. toukokuuta 2015

Sun Of A Peach

Moikkamoi ja ihanaa perjantaita kaikille :)!
Nyt on ollut niin ihanan aurinkoista, joten halusin itsekkin laittaa kynnet hieman kesäisempään kuntoon :).
Laitoin ensin muutaman kerroksen pohjalakkaa, jonka jälkeen lisäsin muutaman kerroksen valkoista lakkaa. Niille jotka eivät välttämättä tiedä niin kun lisäät valkoisen alle, värilakka saa hieman enemmän kirkkautta ja väri pomppaa oikein kunnolla lakkauksessa :).
Lisäsin sitten koristeluksi muutamat perhosen siivet :).
Mitä tykkäsitte tästä lakkauksesta :)?

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kynsimiitti 18.4

Voi kun aika on rientänyt ja en vain saanut aikaiseksi kirjoittaa miitistä, josta on jo kuukausi :D! Nyt korjaan tämän vääryyden ja luvassa onkin aika iso postaus.

Kiitos myös kaikille ihanille sponsoreille, jotka lähditte mukaan tähän ihanaan päivään :)!
Miittiin kokoontui 15 kynsiharrastajaa ja pääsimmekin ihanan Viven luokse miittailemaan. Kyseessä oli ensimmäinen kynsimiittini, eli kaikki osallistujat eivät olleet bloggaajia vaan saattoivat esitellä lakkauksiaan muiden sosiaalisten medioiden kautta tai pitävät harrastuksen ihan itsellään ^^.

Kyseessähän oli kolman miittini, noin yleisesti miittaillun kannalta :).
Miittiin saavuttiin tuomisten kera, sillä tarjoilut hoidettiin nyyttäri meiningillä. Tarjolla oli paljon erilaisia herkkuja ja varsinkin nuo suklaa-suolapähkinäkeksit koukuttivat minut täysin!



Marina piti meille miitin yhteydessä OPI-partyt, mitkä olivatkin yksi miitin kohokohdista! Saimme kuulla ja tutustua OPI:n tuotteisiin, jopa sellaisiin mistä en ollut kuullut ennen :).



Lopuksi saimme tottakai mukaan goodiebagit ja vähän Cloettan nameja :).

SinfulColors lakkoja jälleenmyyvä Ninja sponsoroi jokaiselle miittaajalle yhden lakan, sekä alekoodin Ninjan nettikauppaan. Lakoillahan on hintaa nettikaupassa vain 4,95 :)!
Mereneid sponsoroi kaikille folioita, sekä ihania glittereitä. Myös geelikynsiä tekeville oli hieman lisää tuotteita :).
Kone Helsinki antoi meille kaksi lakkaa vaihdellen sävyjä. Itselleni tuli U24 ja U04
Berner antoi meille kaksi lakkaa, joista värilakka oli vaihteleva sävy. Itselleni osui aivan ihanan hempeä Boho Pink. Ajattelin pistää Isadoran kestävyyden testiin ensi viikolla, kun lähden lentäen pohjoiseen, jonne en viitsi raahata lakka-arsenaaliani. Näissähän kuitenkin mainostetaan viikon kestävyyttä :).
Elliina Kauneus- ja Kynsistudio sponsoroi meille muoviset kynsinauhantyöntimet joiden toinen puoli on pehmeämpi työnnin, sekä kynsiviilan.
Avon sponsoroi kaksi kynsilakkaa: Lavender Sky, sekä Limoncello. Avonilta sai myös kaksi koristelusivellintä, joista toisessa on myös dotting tool :). Odotan innolla lakkojen kokeilua, sillä en muistaakseni ole kokeillut koskaan Avonin lakkoja. Odotan myös innolla siveltimien kokeilua, varsinkin tuon ohuen valkoisen :).

Cybershop sponsoroi koristelutuotteita, itse sain tälläisen suloisen setin.
Oriflamelta saimme mattaavan päällyslakan ja valkoisen lakan. En muistaakseni ole myöskään kokeillut Oriflamen lakkoja, joten nämäkin ovat minulle uusia tuttavuuksia :).
Kynsitukku oikein hemmotteli meitä kasalla kynsiherkkuja. Pussukasta paljastui kynsinauhaöljyä, irtoglitteriä, strasseja, käsirasva näytteitä ja kynsiviila :).


Lopuksi kirppistelyn saaliini, tai ennemminkin vaihtareiden. Itse harvemmin kannan mukanani käteistä ja suosin miiteissä aina vaihtareita vähän muiden ihmisten tuomisten mukaan :). Itselläni ei ollut kirppikseen hirveän kummoisia viemisiä, mutta ainakin joillekkin ne olivat juuri oikeita ja saimme vaihtareita aikaiseksi :). Sain mukaani siis OPI:n Blush Hour lakan ja Color Clubin Mrs. Robinson lakan :).

Oi että alkoi taas miittikuume nousemaan kun kirjoittelin tätä postausta! On aina vaan niin ihana tavata kynsisiskoja ja vaihdella hauskoja tarinoita vuosien varrelta. Miiteissä on aina niin hauskaa että lähden posket kipeänä kotia kohti :D!

tiistai 19. toukokuuta 2015

19.5.2015

Ajattelin pitkästä aikaa kertoa hieman viimeaikaisista ostoksistani :).
Sellon Hairstoresta lähti mukaan aleosaston 3€ ihme. Olen aina halunnut kokeilla Tigin After Partya ja olen kuullut siitä pelkkää hyvää, mutta normaaliin hintaan en ole sitä kehdannut ostaa kokeiluun. Nyt kun hintalapussa oli kahvikupin hintainen numero, päätin ostaa tämän viimeinkin kokeiluun :). En ole kyllä koskaan ymmärtänyt tuotteen paketointia, ihan kätevähän se on, mutta eikö tätä olisi voitu muotoilla hieman erinäköiseksi :D?

Onko jollakin teistä kokemusta Tigin After Partysta :)??
Ostin viimeinkin kohutun beautyblender -sienen. Olen pitkään miettinyt tätä ja todennut sen kokeilun olevan hintansa väärti :D. Kokeilin jo äsken sienen kostuttamista ja oli hauska huomata kuinka sieni laajeni ja kuinka kätevästi sen pystyi jättää kuivumaan omaan pakkaukseensa :).
Color Maskit ovat olleet osa hiustenhoitoani siitä lähtien kun värjäytin tukkani vaaleaksi ^^. Nyt kuitenkin huomasin tuotteen vaihtaneen sävyn nimeä Silver:ista Platinumiin. En kuitenkaan usko että itse tuote on muuttunut ollenkaan, sillä pakkaus on muuten sama ja tuote näytti samalta kun sitä vähän kokeilin kämmenselälle :).
Lisää uutuuksia kokeiluun, nimittäin Lumenen uusia kulmatuotteita ^^! Molemmat tuotteet ovat vaaleimpia sävyjä ja tarkoitettu blondeille. Olen ollut Lumenen värittömän kulmageelin fani jo vuosia, sillä värillinen sävy oli minulle aina liian tumma. Nyt kuitenkin vanhojen tuotteiden ohelle on otettu lyhyemmällä harjalla varustettu vaalea geeli. Lyhyempi harja antaa hieman enemmän näppäryyttä tuotteeseen ja odotan sen kokeilua innolla :).
Lopuksi luottotuotteeni eyeliner osastolta eli Lorkun Blackbuster. Kyseessähän on paksu tussi-liner, joka on omassa käytössäni todella riittoisa, eikä kuivu yhtä nopeasti kuin esimerkiksi ohuet tussit ruukaavat tehdä. Tuote kestää pitkään päivittäisissä menoissani ja on ihan näppärä, kunhan paksuun tussiin tottuu :).

Mitä piditte ostoksista??

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Vastausvideo - harrastukset, ystävät, minä



Noniin tässähän nyt sitten tuli viimeisetkin kysymykset :)!

Tosiaan jos teillä jäi jotain painamaan mieltänne tai lisää kysymyksia tai sitten jos jokin kysymys pääsi livahtamaan välistä niin vastailen niihin mieluusti kommenteissa :)!

Aivan ihanaa viikon alkua kaikille!!

torstai 14. toukokuuta 2015

Vastausvideo: kynnet, lakkailu, koristelu

Moikka taas :)! Sain nyt aikaiseksi tehdä kysymyksillenne vastaukset, tosin yksi kysymys jäi videon ulkopuolelle aikarajan vuoksi.


Laitatko ideoita jollekin "to do" listalle ja toteutat niitä minkä voit vai teetkö vain spontaanisti?

Se vähän vaihtelee. Yleensä kirjoittelen vaikka ajankuluksi hieman asioita mistä voisin bloggailla tai lakkailla, mutta kuitenkin loppupeleissä en katso kyseistä listaa vaan teen mitä huvittaa sillä hetkellä :D. Eli siis jos kyseessä on jotain mitä haluan oikeasti tehdä ja blogata siitä niin teen sen muutenkin ilman listaa.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Livbox Toukokuu

Tässä uusimman livboksin avausta ja pitkästä aikaa videolla :D!



Millaisia bokseja te saitte :)?

Vastausvideot ilmestyvät tämän viikon aikana muuten blogiin ^^!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Braided nails

En ole pitkään aikaan tehnyt ns. letitettyä lakkausta ja halusin taas kokeilla sitä :).
Käytin lakkaukseen China Glazen Cirque du Soleil kokoelmasta lakkoja Creative Fantasy ja Escaping Reality, sekä Barry M. Pink Silver Glitter lakkaa. Olen niin tykästynyt tuohon pinkkiin Escaping Reality lakkaan että sivellin hipoo melkein jo pohjaa. Lakka on alkanut muuttumaan liisteriksi, joten joudun ohentamaan sitä. Olin kuitenkin niin jääräpäinen (taas vaihteeksi) että päätin käyttää lakkaa hieman huonoin lopputuloksin.

Lakkaus on mielestäni muuten onnistunut, mutta vedot eivät ole omaan makuuni tarpeeksi suoria ja "teräviä". Tykkäsin väriyhdistelmästä kuitenkin niin paljon, että halusin julkaista lakkauksen teillekkin :).
Minullahan löytyy muuten tutoriaali tälläiseen lakkaukseen jonka tein muutama vuosi sitten :). Kyseiseen kuvatutoon pääset tästä!
Tykkäättekö te letittää kynsiänne??
Mitä piditte tästä lakkauksesta??

perjantai 1. toukokuuta 2015

Vapun lakkaus

En ole enää kamalasti teemakynsiin menevä, mutta nyt tein (hieman vahingossa) tähän poikkeuksen :D. Halusin luoda pitkästä aikaa värikkään liukuvärjäyksen tiikeriraidoilla ja kesken lakkauksen katsoin työni tulosta todeten sen sopivan tähän koko kansan juhlaan jota nyt vietämme, vappuun :D.

Aloitin lakkaamalla kynnen peittäväksi Ginatricotin valkoisella lakalla, jotta liukuvärjäys olisi todella kirkas :). Minun täytyy kohta ostaa lisää tätä valkoista lakkaa, sillä varastoni alkavat tyhjenemään aikamoista vauhtia :D.

Sen jälkeen tein meikkisienellä liukuvärjäyksen ja maalasin akryylimaalilla ja striper siveltimellä tiikeriraidat :). Lisäsin lopuksi Sechen pikakuivattajaa lakkauksen päälle :).

 Mitä piditte lakkauksesta :)??
Muistakaa laittaa kysymyksiä vielä kun voitte kysymyspostaukseen :D! Ajattelin tekeväni vastausvideot kysymyksiin ensi viikolla jaksamiseni/ehtimiseni mukaan :)!!

Hyvää vappua myös kaikille :)!!