maanantai 13. heinäkuuta 2015

Oh so Delush!

Moikka kaikille :)! Jokaisella on varmaan omat tapansa palkita itseään hyvästä työstä, minä tein päätöksen hankkia itselleni hieman pitkään kaivattuja kynsiherkkuja :).

Minä kuulun niihin ihmisiin joita ei haittaa laittaa hieman enemmän rahaa johonkin sillointällöin, mutta kuitenkin usein sellaisten isompien ostosten jälkeen sisäinen pihtarini nousee esille ja en siis suoraansanoen kehtaa ostaa itselleni mitään isompaa hetkeen. Nyt oli kuitenkin aika palkita itseni ahkerasta työnteosta tekemällä tilaus Cesarsille.

Kuten monet hieman pidempään blogiani seuranneet henkilöt tietävät että en katso lakkojen värejä kuukausien mukaan, vaan teen mitä huvittaa ja tälläkin kertaa tämä ihana piirteeni ajoi minut ostamaan aivan mielettömän herkullisia Delush Polish lakkoja. Eikä vaan ihan muutamaakaan vaan koko Life's a Beach kokoelman.

Olen kotiuttanut ihka ensimmäiset herkkulakkani mutta valitettavasti en ehtinyt kuin ihastella niitä pulloista ja nytkin ainoastaan ruudul toiselta puolen istuessani bussissa pohjoiseen jossa vietän pienen miniloman, joka on kyllä varsin ansaittu :).
 Hip Hip Vacay!
 Babe Watch!
 Dazed & Enthused
 All Twerk & No Play
 Turn Over A New Reef
 Just Take It Breezy
 Cheers Comes The Sun
Halusin kokeilla inm:n tuotteita ensimmäistä kertaa ja päätin aloittaa kokeilun merkin Ridge Free ridge filleria. Onko teillä kokemusta tälläisestä :)?
Päätin myös kokeilla Glisten & Glown paljon kehuttua CTRL - ALT - DEL lateksisuojaa. Olen nähnyt tätä viimeiset pari kuukautta jokaisesta mahdollisesta kynsisomesta ja päätin että nyt on aika katsoa mistä puhutaan :).
Onko kellään kokemuksia tästä?
Päätin myös herättää sisäisen leimaajani ja ostinkin muutaman laatan samaan tilaukseen :).

Sellaisia herkkuja tällä kertaa, kun pääsen kotiin takaisin alan loihtimaan aivan ihania lakkauksia :).

5 kommenttia:

  1. Voi että, nyt oon kyllä kade! Tuo kokoelma on ihan huippu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin, en malta odottaa että pääsen testailemaan näitä :D!

      Poista
  2. Toi lateksi on iha mahtavaa (: ei haise pahalle, kuivuu nopeesti ja sen saa irrotettua hyvin yhdenä palana sormesta.

    VastaaPoista