keskiviikko 5. elokuuta 2015

Vähähiilihydraattinen kokeilu

Moikka taas kaikille :)! Sain hieman toiveita kertoa uudesta ruokavaliostani, joka on asia josta olin ajatellut teille muutenkin kertoa :). Kyseessä on tosiaankin aika iso postaus joka ei ehkä kata kaikkea mistä olisin halunnut kertoa teille, mutta en halua aivan hirveää kilometripostausta tehdä. Jos asia tosiaan kiinnostaa enemmänkin niin voin antaa sille myös jatkossa postauksia.
Muutettuani kesäkuussa ensimmäistä kertaa omilleni otin siitä odotetusti ilon irti. Ostin kaupasta herkkuja enemmän kuin normaalisti ja ruokavalioni oli täynnä leipää, sokeri jugurttia ja muita hieman epäterveellisiä vaihtoehtoja. Sillointällöin söin salaatteja, mutta varsinkin hedelmien syöminen jäi todella pieneksi. Muuton ja töiden keskellä en jaksanut mennä salille ja huomasin pikkuhiljaa syöväni epäterveellisemmin ja motivaationi treeniin hiipuvan.
Heinäkuun puolivälissä palattuani reissulta totesin että on aika ottaa itseäni niskasta kiinni ennen kuin se menee liian vaikeaksi! Aloin miettimään itselleni motivointia takaisin salille, jonka jälkeen aloin miettimään ruokavaliotani. Halusin syödä terveellisesti ja tähtäsinkin suurempaan elämänmuutokseen ruokavalion yhteydessä.

Eräänä iltana kun yritin nukahtaa iltavuorosta aamuvuoroon sain salamaniskuna muistikuvan kaveristani, joka kertoi aiemmin keväällä kuinka hän on jättänyt leivän syömisen vähentämään turvotusta. Kaverini oli ollut muutoksen jälkeen paljon energisempi ja suositellut sitä tuolloin joten päätin tutkia asiaa hieman enemmän :).

Pienen googlettelun jälkeen asia tuntui kokeilun arvoiselta ja päätinkin siis tehdä hieman soveltavan version VHH-ruokavaliosta. Tässä ( 1 ja 2 ) on muutama linkki asiasta kiinnostuneille :).

Päätin tehdä oman soveltavan version kyseiselle ruokavaliolle pitäen kaiken itselleni loogisena. Useaankin otteeseen on puhetta syödä kasviksia, hedelmiä ja marjoja oman harkinnan mukaan, mutta minä en millään ota sitä omaan kallooni että kasvikset sun muut olisivat minulle huonoksi ja siksi syönkin paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Toisissa artikkeleissa ja keskusteluissa puolestaan painotetaan kasviksien, hedelmien ja marjojen syöntiä joten tässäkin on hyvä muistaa oma järki :). Hedelmäsokerin sallin omassa ruokavaliossani ilman mitään suurempaa harkintaa sillä pidän sitäkin ns. hyvänä sokerina :).

Huomasin myös monessakin eri keskustelussa puheen proteiinin ja rasvan lisäämisestä esimerkiksi aamiaiseksi suositeltiin pekonia ja monessa keskustelussa puhuttiin lauseita kuten "Jos ne kasvikset ei ole omaan makuun niin alkaa ne maistumaan kun laittaa tarpeeksi kermaa, voita ja/tai juustoa". Tämä taas menee oman "ruokamoraalini" vastaisesti, sillä oman ruokavalioni pohja on syödä myöskin terveellisesti.

Aluksi oli mielestäni tärkeä katsoa omia tavoitteitani ja listasinkin niitä ylös erääseen apuvihkoon jonka itse koin olevan todella hyödyllinen tätä oman elämäni remonttia aloittaessa. Tavoitteitani on/oli: hyvä olo (niin henkisesti kuin fyysisesti), energisyys, turvotuksen vähentäminen, monipuolinen ja terveellinen ruokavalio, mahdollinen elämäntapamuutos.

Osa tavoitteistani on jo saavutettu näinkin lyhyessä ajassa ja olen todella onnellinen kuinka hyvin olen pystynyt pitämään ruokavalioni ilman suurempia mielitekoja. Olen kokenut olevani paljon energisempi ja tähän tottakai vaikuttaa myös liikunnan lisääminen. En koe oloani enää niin turvonneeksi kuin vasta muutama viikko sitten, kun aloitin tämän ruokavalion. Olen saavuttanut jo monipuolisen ja terveellisen ruokavalion ja toivonkin sen pysyvän osana arkielämääni :).

Katsoin sen helpoimmaksi suunnitella etukäteen mitä syön seuraavana päivänä, näin kauppaankin mennessä tiesin mitä pitäisi ostaa ja se helpottaisi ruokavaliossa pysymistä suuresti :). Suunnittelin alkuun luopuvani kokonaan pastasta, perunasta ja riisistä, söisin yhden leivän (2 siivua) per päivä. Taisin kuitenkin syödä kiintiöleipäni ainoastaan kahtena ensimmäisenä päivänä ja muuten leivät onkin vain pakkasessa hätätapauksia varten. 

Itselleni oli varmaan vaikeinta jättää leivät pois ruokavaliostani aluksi. Olen viimeiaikoina syönyt noin kolme leipää päivässä ja jo pienestä pitäen olen syönyt leipää, puuroa tai muroja aamiaiseksi/välipalaksi/iltapalaksi. Vaikeinta olikin ehkä keksiä jotain täyttämään nuo leivättömät välipalat. Onneksi netissä on kuitenkin monia erilaisia karppileipä-ohjeita ja olenkin yhtä kokeillut, tulos oli ihan hyvä leivän korvike mutta kokeilen varmaan toista ohjetta ensi kerralla ihan vain vaihtelun vuoksi :). Oman leivän tekeminen oli todella helppoa, ei tarvinnut vaivautua leikkimään hiivan yms kanssa joten suosittelen laiskempiakin kokeilemaan.

Aamiaiseksi olen nyt alkanut syömään kananmunia (yleensä 2 kpl) muutamalla leikkelesiivulla. Vaihtelen paljon munakkaan, paistettujen munien ja ns. munapiilojen kanssa (paistaa munat ja laittaa päälle siivun leikkelettä ja juustoa). Aina jos alkaa kaipaamaan jotain erilaista aamuihin saatan ottaa smoothie aineksia käyttöön esim basilikaa :). Olen huomannut olevani nälkäisempi aamuisin ja ruokaisa proteiinipitoinen aamiainen on keholleni todella hyvä startti päivän haasteisiin. Välipalana ja iltapalana olen suosinut smootheja, salaatteja, rahkaa marjoilla tai hedelmillä.

Lounaaksi olen yleensä suosinut jotain kevyempää kuten salaatteja vaihdellen kanalla, kananmunilla, avokadoilla yms :). Itse päivän lämmin ruoka on vaihdellut paljon ja olen syönyt todella monipuolisesti verrattuna aikaisempaan. Toki ainoana ruokailijana ruokaa tulee joskus niin suuria annoksia että siitä syö pidempäänkin, mutta itse olen vain positiivisella mielellä asiasta: kaapissa on valmista ruokaa ^^! Joskus syön jälkkäriksi banaanin, marjoja yms. tai jos kaapissa on smoothie valmiina saatan juoda sen jälkkäriksi :).

No paljonkos tämä lysti sitten maksaakaan? Kieltämättä vähemmän kuin olin ajatellut. Ruokavaliota uudistaessa totesin että rahalliset lystit saavat jäädä toiseksi ja etusijalla on elämäni. Olen jälkeenpäin sitä mieltä että asiat kuten alkoholi, leipä, pullat, keksit, sipsit ja karkit maksavat aika paljon verrattuna kasviksiin. Alkuperäinen budjettini jonka asetin ruokakustannuksiin muutettuani kesäkuussa on pysynyt paljon helpommin kuin aiemmin ja se onkin mielestäni oikein positiivinen merkki eikä pitäisi olla mielestäni kenellekkään este joka harkitsee kasviksien ja herkkujen välillä.
Ruokavalion muututtua olen taas alkanut käymään salillakin tavalliseen tahtiin, joskus enemmänkin. Vaikka treenaan samaan malliin kuin ennenkin olen silti tyytyväinen tuloksiin ja jo muutamassa viikossa olen saanut kohotettua kuntoni takaisin :). Treenimotivaationi? No valehtelisin jos väittäisin ettei motivaatiooni vaikuttaisi se mitä peilistä näkyy, mutta itseasiassa suurimmaksi osaksi se on se hyvä olo mikä tulee liikunnan jälkeen ja se pieni lisäpotku jonka saan päivään hyvästä treenistä. Tiedän itseni kuitenkin sen verran hyvinkin että en aseta itselleni tavoitteita joita en voisi täyttää esimerkiksi lupaamalla käydä salilla joka päivä ja juoksemassa aamulenkkejä. Käyn siis sellaisilla tunneilla joilla haluan ja jos minusta tuntuu että tänään ei nappaa ja en halua mennä niin en mene :). Viimeiset pari viikkoa olen käynyt salilla n. 4 kertaa viikossa ja viikkooni kuuluu myös yksi ratsastustunti. Viikottainen ratsastustunti on aina hyvä vaihtelu salille ja onkin aina motivoivaa nähdä kuinka ratsastukseenkin vaikuttaa monipuolisesti treenattu kroppa :). 
En ole itseasiassa keskittynyt painon pudottamiseen, vaikka peilistä aina välillä silmäilenkin keskivartaloni mittoja. Olen keskittynyt syömään terveellisesti ja hyvään oloon, jonka olen saavuttanut jo muutamassa viikossa. En halua itse miettiä ruokavaliotani ja treenaamistani dieettinä (kun olen siitä muutamalle ystävälleni kertonut ja heidän puhuessa dieetistäni korjaan heitä aina että kyseessä on ruokavalioni). Mielestäni dieetin ajatus on aina pudottaa painoa ja sitä ennen hullun kiilto silmissä kyylänneenä en halua moisia "negatiivisia" ajatuksia omasta uudistetusta ruokavaliostani. Painotan siis vielä kerran tekeväni tätä oman henkisen ja fyysisen hyvinvointini vuoksi :).
Voin lämmöllä suositella ihmisiä  kokeilemaan kyseistä ruokavaliota tai omaa sovellusta pienen tutkimuksen jälkeen ja katsomaan toimiiko se itselle. Kuten tekstistä varmaan huomaa olen itse todella tykästynyt tälläiseen aktiiviseen ja terveellisempään elämäntapaan, vaikka en olekkaan vielä ihan lukkoon lyönyt tulevaisuuttani ruokavalioni suhteen. Tätä omaa sovellustani pyrin kuitenkin jatkamaan niin pitkään kuin vain se on itselleni mieluisaa ja kerron siitä mieluusti uudestaankin jos se vain teitä kiinnostaa :).

Millaisia ajatuksia teille heräsi tälläisestä asiasta? Oletteko itse kokeilleet jotain samantyylistä aiemmin?

6 kommenttia:

  1. pari leipäviipaletta tai puuro on parempi aamupala kuin jatkuvat kananmunat: keltuaisten kolesteroli kun tukkii verisuonet ajan myötä. miten olis esim. jukurtti marjojen tai myslin kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kieltämättä hyvä pointti, ei käynyt omassa pienessä mielessäkään kolesterolit :D. Ajattelin juuri kyllä muutenkin että tekisin vähän lisää karppileipää ja sen kanssa sitten jugurttia/rahkaa ja marjoja/hedelmiä. Olen myös ajatellut jotain vhh-puuroa johon sitten lisäisin heraa jotta saan tarpeeksi proteiinia aamuisin. Kuitenkin salilla käyvänä protskupitoinen aamiainen on mulle parempi kuin normileipä tai normipuuro :).

      Poista
    2. Voihan niitä kanamunia syödä, mutta huolehtii että vain yksi keltuainen päivässä. Valkuainen ei nostata kolesterolia, joten erottele keltuaiset pois :)

      Poista
    3. Juu tullutkin nyt tehtyä noin :).

      Poista
  2. Dieetti (engl. diet) tarkoittaa ruokavaliota, vaikka usein sitä virheellisesti käytetään lyhytaikaisesta laihdutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse yhdistän sanan dieetti negatiivisesti painon pudottamiseen ja se on ollut minulla nuorempana todella kova vaikutus nykyiseen kuvaani naisen kauneudesta ja terveellisyydestä siksi vältän sitä :). Haluan pysyä positiivisella linjalla ruokavalioni suhteen ettei se pääse livahtamaan aterioiden välttämiseen, hulluihin treeneihin säästöliekillä yms. joten vältän mielelläni kaikki asiat mitkä voin yhdistää negatiivisesti.

      Poista