lauantai 7. toukokuuta 2016

Ristiriitaisuuksia

Moikkamoi taas kaikille :)! Mulla on nyt kurssit aikapaljolti loppuneet koulun osalta joten palailen takaisin hotellin vastaanottoon (ainakin puolitehoisesti) ja olenkin keskellä viiden iltavuoron putkea. Itselläni on paha tapa omistaa iltavuorolliset päivät pitkille unille, rauhalliselle valmistautumiselle ja työvuorolle jonka jälkeen on liian väsynyt tekemään mitään. Eli toisin sanoen en ole kamalan toimelias päivieni kanssa kun olen iltavuoroissa :D.

Tänään sentään sain aikaiseksi tehdä lakkauksen, ainakin jonkinnäköisen. Olen ollut aivan täysin rakastunut China Glazen Sorry I'm Latte -lakkaan ja se on ollut mulla pelkällään kynsillä jo varmaan viikon verran. Halusin jatkaa tätä putkea mutta yrittää tehdä nudesta hieman värikkäämpää (jos siinä on nyt yhtään mitään järkeä :D).
Halusin myös pitkästä aikaa käyttää siirtokuvia leimailun ja käsinmaalailun sijaan. Löysinkin vanhoista varastoistani oikein kesäisiä kukkasia muutamassa eri värissä, päälle vielä kerros Fairy Dust-lakkaa ja avot oli kesäinen yritys nudelakkaukseen valmis :).


Itselläni on jotenkin hieman ristiriitainen tunne tätä lakkauksta kohtaan. Tietyllä tapaa pidän siitä mutta toisalta se on vähän outo eikä tunnu ehkä sopivan yhteen. Ehkä ensi kerralla olisi vain fiksumpaa pitää nämä lakat ja siirtokuvat ihan erillään :D.
Mitä te piditte lakkauksesta :)?
Mikä on teidän go-to nude-lakka?

torstai 5. toukokuuta 2016

Toukokuun Livbox videolla



Mitä piditte videosta :)?

Uudessa kämpässä on muuten aivan mielettömän hyvä valaistus niin kuvailen mielelläni lisääkin videoita, pistäkää ihmeessä video-toiveita kommentteihin :).