sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Bloggaamisen hiljainen loppu?

Huhuu, onko täällä enää ketään?
Seuraako kukaan oikeasti enää blogeja? Ovatko pienemmät blogit hiljentyneet unholaan vai onko sisältö vain vaihtanut kanavaa?

Vuosien aikana bloggaus on tarjonnut monelle rakkaan harrastuksen, mutta mihin se on nyt sitten kadonnut? No suurimmissa blogiportaaleissa ei varmasti minnekään, mutta aiemmin vilkas blogikunta on tuntunut hiljentyneen ja osa omista suosikeistani on kadonnut yksi kerrallaan.

Dance Legend - Holy Diver
Suurin osa hiljentyneistä blogeista ovat harraste-mielessä kirjoitettuja blogeja, joiden kirjoittajat nauttivat sisällön luomisesta omilla säännöillään ja aikataulullaan. Lukijat yleisesti siis ymmärtävät, kuinka maailman muut menot vaikuttavat sisällön tuottamiseen ja blogia päivitetään vaihtuvalla aikataululla. Tämä pätee myös omaan blogiini.

Itse päädyin ”blogihuumaan” kuusi vuotta sitten, silloin vielä tuoreella mielenkiinnolla kynsien koristeluun. Bloggaus oli ihana harrastus, jota jokainen pystyi tekemään aiheesta riippumatta ja tuntui, että miltei jokaisella oli blogi ellei kolmekin. Blogeja päivitettiin vähintään se 7 kertaa viikossa ja aika kului kuin siivillä tekstiä kirjoittaessa ja kuvia muokatessa. Ulkoasua muokailtiin säännöllisin väliajoin, käytiin kurkkimassa mallia muista ja ihastelemassa toisten inspiroivia kuvia ja pitkiä tekstejä. 

Vuosien aikana bloggaus on mahdollistanut uria ja jopa oma hiljainen blogini on auttanut minua saamaan mahdollisuuksia, joita en uskoisi muuten saaneeni. Nykyisin saankin luoda sisältöä loistavalle matkailu-alan yritykselle ja puuhailla sosiaalisen median kanavissa, kiitos siitä kuuluu ainakin osittain blogilleni. 


Viimeisen vuoden sisällä on vahvasti näkynyt, kuinka blogit ovat siirtyneet sosiaalisen median kanaviin, etenkin Instagramiin. Pitkät blogi-kirjoitukset ja kymmenet kuvat on vaihdettu yhteen kuvaan, sekä muutaman lauseen sisältöön. Sosiaalinen media tuntuu olevan helpompaa niin sisällön luojalle, kuin myös seuraajille. Sisällön luomiseen ei mene enää niin paljoa aikaa, vaan postaus tehdään helposti ja nopeasti. Seuraajat pääsevät helposti sisällön pariin selatessaan ”fiidiään” ja heidän ei tarvitse erikseen ottaa aikaa pitkien blogi-postauksien löytämiseen ja lukemiseen. Toisaalta sosiaalisessa mediassa jaettu sisältö menettää tiettyä henkilökohtaisuutta, jota mielenkiintoinen blogi-postaus tarjoaa. 


Onhan tämä blogin kirjoittaminen myös todella terapeuttista ja en siis usko kuuluvani siihen yhteisöön, joka siirtäisi blogitoimintansa täysin sosiaaliseen mediaan. Hiljaisia hetkiä vain tulee ja varsinkin kun luon sisältöä muiden kanaviin päivittäin, ei se ole enää ensimmäinen asia mitä haluan tehdä vapaa-ajallani. Kummallisesti en ole kuitenkaan koskaan miettinyt blogin poistoa, vaikka taukoja on ollut lähivuosina paljon. 
Sisältöä kuitenkin tulee, hitaasti mutta varmasti :).